Time out ja päätöksiä

Lukijat ovatkin varmaan huomanneet, että tämä blogi koki pienoiskuoleman kuukaudeksi. Olin kyllä hyvin tietoinen siitä, että päivittäminen on jäänyt ja että on paljon asioita, joista olisin ollut suotavaa raportoida mutta minua ei yksinkertaisesti ole kiinnostanut yhtään. Olen lähinnä keskittynyt elämiseen päivä päivältä, ihan vain siksi, että silloin aika menee nopeasti ja pystyn suurin piirtein jopa nauttimaan täällä olosta koti-ikävästä huolimatta. Suurin pirtein.

Lyhyesti koulufestivaalista
Joshibissa oli koulun omat festivaalit, 女子美祭 (Joshibisai), joka olikin mielenkiintoinen kokemus suomalaisen silmin kun suomalaisissa kouluissa ei juurikaan festivaaleja järjestetä, ainakaan tällaisessa mittakaavassa. Allekirjoittanut lupautui auttamaan muotinäytöksen kanssa ja siitä tulikin hieno spektaakkeli. Muutkin osa-alueet festivaaleista olivat mielenkiintoiset - kun minua ei tarvittu näytöksen parissa, kiersin muita rakennuksia ja tutkin erityisesti opiskelijoiden pitämiä myyntipöytiä, joissa oli myynnissä heidän omilla kuvituksillaan varustettuja postikortteja, avaimenperiä, pinssejä jne. Tulin siinä ostaneeksikin jos jonkinmoista korttia, ja samalla heräsi se tuttu kutkuttava tunne, jonka yleensä yhdistän animetapahtumien taidekujiin. Suomeen palattua alkaa pikku hiljaa meikäläisen valmistautuminen ensikesän tapahtumiin...

Festivaalin jälkeen suuntasimme sunnuntai-iltana Sagami-Oonon aseman läheisyydessä sijaitsevaan izakayaan eli japanilaistyyliseen baariin (paremman sanan puutteessa, izakaya kun nyt ei oikein baarilta näytä eikä tunnu). Seurasi kolmisen tuntia iloista syöminkiä ja - muiden puolesta - juominkia, itse tyydyin kuumaan oolong-teehen ja pienen patistelun jälkeen yhden lasillisen jotain mangon makuista alkomahooliakin tuli maistettua. Ei sitten mitään hajua mitä tai miten vahvaa se oli, sillä listassa luki vain サワーマンゴー eli hapan mango. Omaan suuhuni se ei kyllä ollut erityisen hapanta, itse lähinnä kiinnostuin siitä kun se oli niin hilpeän keltaista juomaa.

Isomman skaalan päätös
Viime sunnuntaina reissasimme Tokioon kämppikseni kanssa, hän suuntasi kavereita tapaamaan ja minä Shiodomeen etsimään käsiini All Nippon Airwaysin lipputoimiston. Asiat menivät kerrankin minun mielikseni, sain kuin sainkin vaihdettua paluupäiväni aikaisemmaksi varsin kohtuulliseen 10.000 jenin hintaan (siinä 70€ kieppeillä). Allekirjoittanut suuntaa takaisin Suomeen jo 21. joulukuuta eli noin viiden viikon päästä.

Omaa oloani täällä tieto pian koittavasta kotiinpaluusta helpottaa kovasti, tuntuu siltä kuin olisi vihdoinkin jokin päämäärä tai syy olla täällä: odottaa kotiinpääsyä. Se antaa myös sopivan deadlinen koulutöille, onhan takki ja nahkalaukku melko lailla pakko saada valmiiksi tuohon mennessä että saa arvosanan. En onneksi ehdi murehtia mitään kouluviikkojen aikana, olen sen verran kovalla tohinalla tuon takin valmistuksen pauloissa että ei tule siinä puuhastellessa edes mieleen olla allapäin.

Opettajat kehuivat kovasti työtäni takin kaavojen ja prototyypin (tai "koeompelun" jos niin tahdotte) parissa, joten vähemmästäkin motivoituu. Kaavoituksessa ja valmistuksessa on asioita, jotka tehdään eri tavalla Suomessa ja Japanissa, joten tämä aiheutti hiukan vaikeuksia aluksi, kun opettajat eivät ensin käsittäneet minun tietävän mitä teen. Pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen ja pääsin hyvin vähäisin kaavamuutoksin (kädentietä leveämmäksi ja pientä kauluksen muodon fiksausta) aloittamaan oikean takin tekemistä. Olen aika hilpeällä tuulella, sillä tämä on ensimmäinen kerta kun selviän näin vähäisillä muutoksilla minkään vaatteen valmistuksen kanssa. Olenkin luokassani ensimmäisenä jo aloittanut oikein takin tekoa, suurin osa on saanut kaavat vasta tehtyä ja aloittelee proton ompelua. Tässähän voisi ylpistyä jos ei olisi varuillaan. :) Eli kyllä näitä ilonaiheitakin on täällä vaikka joskus iltaisin nukkumaanmennessä tulee yksinäinen olo. Ei tätä kodiksi voi sanoa enkä sellaisena tätä kai tule koskaan ajattelemaankaan, mutta väliaikaisasumuksena ihan käypä. Kaikki menee niin kauan kuin muistan ajatella, että tämä on vain hetkellistä.

Viisi viikkoa. Sitten tämä satu on päättynyt - lumous purkaantuu, kaikki on kuin ennenkin. Voin leikkiä, etten ole koskaan ollutkaan missään. Se oli vain pitkä, pitkä uni. Tosin unen päättymistä ennen yritän pitää tätä blogia vielä pystyssä vähän aikaa.

Seuraavaksi tulossa kuvia ja kertomusta takin valmistuksesta!