Sairaana Japanissa

Allekirjoittanut huomasi, että ilman matkavakuutusta Japanissa on kallista tulla sairaaksi.

Ensimmäiset sairastumisen merkit ilmaantuivat 11. päivän tienoilla, kun leukaani oli ilmestynyt yön aikana kaksi sormenpään kokoista rupea. Seuraavan viikon kuluessa ne pikku hiljaa suurenivat, ja Silver Week-loman aikana levisivät jo varsin vallattomasti. Hälytyskellot rupesivat soimaan viikon kuluttua kun mitään muutosta parempaan ei tuntunut tapahtuvan ja tuli äkkiä kova kiire lääkäriin, mutta se ei onnistunut ihan niin helposti kuten tulin huomanneeksi. Sekä minulla että kämppikselläni on vain suomalaiset kännykät, jotka, kuten jo aikaisemmin mainitsin, eivät toimi täällä muuten kuin herätyskellon virassa eikä Joshibin kv-toimistoon saanut loman takia yhteyttä.

Jalkauduin siis etsimään apua itse. Tavalliset Drug Storet eivät myy flunssaa pahempiin tauteihin lääkkeitä, apteekit olivat kaikki kiinni (paitsi sellaiset, joista saa vain reseptilääkkeitä) ja terveyskeskuksessa että sairaalassa ei ollut päivystys auki loma-aikana. Ei siis auttanut kuin odottaa torstaihin ja koulun alkuun ja mennä heti aamusta aikaisin kv-toimistolle itkemään apua. Sieltä lopulta saikin apua - toimiston johtaja Shimoda-san vilkaisi kasvojani kerran ja kysyi, että onko minulla varaa lääkärikuluihin. Sitten vain ihotautiklinikalle heti sen auettua kymmeneltä. Pääsin englantia osaavalle lääkärille, joka suureksi yllätyksekseni kysyi minulta saman tien olenko kenties suomalainen ja kertoi käyvänsä joka kesä Kuopiossa lomailemassa. Sattumaako? Paljon mahdollista, mutta pikkuisen taikauskoisena ihmisenä tunsin koko jutussa vahvaa peukaloimisen makua.

Diagnoosi tuli ja se oli 飛び火 (tobihi) eli suomeksi märkärupi, kuten äitini oli jo edellisenä viikonloppuna diagnosoinut mesen välityksellä näkemättä kuvaakaan naamastani. Fiksuja nuo äidit. Sain sitten vahvan antibioottikuurin viikoksi ja kahta eri antibioottivoidetta, joilla oireet sitten lähtivätkin. Olen lähes terve jo tässä vaiheessa, hyvällä tuurilla tästä ei jää edes arpia. Lompakkoon se kylläkin teki haavan ja syvän tekikin, lääkärikäynti maksoi vähän alle 3000 jeniä ja lääkkeet 4000. Koko roska vei siis loppukuun ruoka- ja matkarahani niin että kolina vain kävi, onneksi kotiväki pystyi lainaamaan rahaa että pysyn hengissä täällä. Näillä varoilla pitäisi pärjätä lokakuukin, eli tiukkaa tekee mutta eiköhän tässä jotenkin pärjätä. Toivoa sopii, että seuraavaankin vuokraerään tulisi alennus!

Eli mitä tästä opimme:
- ota kunnon matkavakuutus ennen vaihtoon lähtemistä. Se on kallista mutta säästää sinulta aikaa ja rahaa jos tulee tosi kyseeseen myöhemmin.
- mene lääkäriin nyt, heti ja samantien jos tulee jotain, vaikka se olisi kuinka pientä
- hanki japanilainen puhelin mahdollisimman pian
- tai vaihtoehtoisesti pidä puheluja varten säästössä rahaa ja mene vaikka lähimmälle asemalle soittamaan julkisesta puhelimesta
- edelleen puhelimiin liittyen; ota kaikkien yhteyshenkilöiden ja tuttujen numerot ylös, jotta saat edes jonkun kiinni jos tarvitset apua
- se lukee täällä joka paikassa jo valmiiksi, mutta muista pestä kätesi usein
- oikeastaan, huolehdi muustakin hygieniasta niin hyvin kuin mahdollista
- opettele hyödyllisiä sanoja; antibiootti on 抗生物質 (kouseibusshitsu)

Loppukirjoitukseksi mainittakoon, että herkkäihoisen (kuten minun) kannattaa varautua siihen, että Japanin kostean kuuma ilmasto voi tehdä tepposet viileään ilmastovyöhykkeeseen tottuneelle iholle. Muutenkaan ei ole tähtiin kirjoitettu, että pysyt terveenä vaikka olisit kotimaassa ollut kuinka terve tahansa. Vieraassa maassa on pelottavaa sairastua, joten tervettä järkeä peliin ja selvitä mahdollisimman paljon julkisesta terveydenhuollosta ennen lähtöä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa, seuraavaksi vähän pirteämpiin aiheisiin! C:

Ruokaa silmälle ja vatsalle

Konbanwa minasan eli ehtoota vaan kaikille! Täällä päin on parhaillaan menossa Silver Week -niminen loma, joten maanantaista keskiviikkoon on vapaata. Loma tuli kyllä tarpeeseen, allekirjoittaneella oli asialleen omistautunut bakteeri-infektio kasvoissa, joka on nyt vasta paranemassa, joten fiilikset eivät ole olleet erityisen riemukkaat. Mutta eteenpäin mennään, ehkäpä torstaina pääsisi vihdoinkin lääkärintarkastukseen kun nyt loman aikana ei tunnu onnistuvan...Apteekit ovat kätevästi lomalla vaikka kaikki muu onkin auki. Outo maa.

Tällaisten asioiden kanssa siis pähkäillään. Mutta nyt esittelen teille, mitä kaikkea outoa sitä voi tästä maasta löytää ostoskoriinsa – vuorossa on herkku- ja tuliaiskierros.

Namia

Kouluruokaa! Koko roskan hinta oli palttiarallaa 450 jeniä – erittäin täysi kipollinen raamen -nuudeleita lisukkeineen ja isohko kakkupala. Pelkästä raamenistakin tulisi jo täyteen, mutta pitihän sitä jälkiruokavalikoimaakin kokeilla... Täytyy sanoa, että Joshibissa on hyvät ruoat ja niillä pärjää aivan reippaasti keskipäivästä iltaan asti.

Tämä oudolta näyttävä leivonnainen on suklaaleipä. Taikinassa on suklaan maku ja väri ja runsaasti suklaamuruja. Oikein hyvää akuuttiin leivonnaisten puutokseen.

Tässä puolestaan on teille paikallista jäätelöä, makuna vihreä tee. Jäätelö on ihanan pehmeää jo suoraan pakastimesta ja vaikkakaan ei yltiömakeaa, maku on erinomainen. Vihreän teen makuista jäätelöä kannattaa kokeilla Japaniin tullessaan!

Samoin suosittelen tätä Joshibin omasta pikkupuodista ostettua vesimelonijäätelöä. Parasta mehujäätä, jota olen koskaan syönyt. Vesimelonin siemeninä ovat pikkuiset suklaapallot. Mmmm.

Lisää leipää, tällä kertaa kyseessä on rusinaleipä. Muistuttaa aika pitkälti tavallisen kauraleivän ja rusinapullan risteytystä, ja maistuu tietysti hyvältä.

Välillä vain herää kysymys, että eikö tässä maassa ole tavallista leipää lainkaan. :D Japanilaisten käsitys leivästä on vähän vinksallaan, mutta se suotakoon heille.

Ostoksia

Ollaanpa rehellisiä. Pidän shoppailusta, ja olisi suorastaan naurettavan sinisilmäistä olettaa, että minut voi lähettää toisella puolella maapalloa ilman, että käyttäisin osan rahoistani johonkin turhanpäiväiseen. Jos se yhtään lohduttaa, suurin osa rahoistani kuitenkin menee ruokaan; sajrakuvat ovat selvästi halvempia kuin pari tölkkiä maitoa.

Löysimme Machidasta second hand- liikkeen nimeltä Book Off. Myyvät siellä käytettynä mm. sarjakuvia, kirjoja, lehtiä ja musiikkia. Varsinainen paratiisi – ja helvetti. Sieltä on vaikeaa päästä pois ja vielä vaikeampi löytää mitään, sillä tavaraa on paljon ja jos et tiedä mitä haet, tulet kuluttamaan siellä monta epätoivoista tuntia. Ensimmäinen vierailuni Book Offissa johti sylilliseen kirjoja ja levyjä, joskin niille tuli hintaa vain vähän päälle 10 euroa, sillä käytetyistä sarjakuvista halvimmat maksavat vain säälittävät 105 jeniä, reippaasti alle euron. CD-levyjäkin saa 250 jenin hintaan.

Asianharrastajat tietävät mistä on kyse – yksi pokkari 90-luvun BL-mangaa ja uusin B-Boy lehti. Jälkimmäisen ostin kehnon päivän päätteeksi mielialaa nostamaan... 8D

Shoujomangaa! Ylhäällä vasemmalla Arina Tanemuran tuorein sarja Sakura-hime Kaden, pari pokkaria Sailor Moonia, ja loput Chiho Saitoun töitä. Päällimmäinen on kooste Shoujo Kakumei Utena tv-animen ensimmäisestä kaudesta, oikea harvinaisuus!

Lisää Chiho Saitouta vasemmalla, sarja on Kanon vuodelta 1996, ilmeisesti heti Utenan jälkeen ilmestynyt (päähahmo näyttää todella paljon Utenalta, hämäävää). Vieressä Kuroshitsujia ja Tsubasaa. Tsubasa oli minulle helpoin lukea japaniksi jostain syystä, luin koko pokkarin allepuolessa tunnissa ja tajusin ihmeen paljon. Sinänsä hassua, että CLAMPin sarjat eivät ole aina kovin helppotajuisia (kehittelevät omia sanoja ja kanjiyhdistelmiä, joita ei pysty kääntämään).

Ylävasemmalta lähtien: Sweetboxin albumi Adagio, joka löytyi tänään 250 jenillä Book Offista ja sisältää täyspitkät versiot FFX-2:ssa olleista 1000 Words- ja real Emotion -kappaleista. Sweetbox is love! Vieressä AI:n single Story, Koda Kumin albumi Best ~second session~ (erittäin herkullinen DVD:n sisältävä julkaisu).

Alavasemmalta: Tommy february6:n tuore kokoelmalevy DVD:n kera, Yuna Iton albumi Wish, jossa on myös DVD (ja musiikkivideo, jossa Yuna laulaa Celine Dionin kanssa!) sekä Hitomi Shimatanin vähän vanhempi albumi GATE -Scena III-.

Vaikea sanoa mikä näistä levyistä on suosikkini, mutta taidan kallistua Sweetboxiin. Siihen ainoaan ostamaani englanninkieliseen levyyn!

Ja lopuksi...
(rumpujen pärinää)

Huippuharvinainen Utenan ensimmäisen kauden soundtrack! Kyllä, koko 10 CD:n keräilyboksin hankinta on suunnitteilla, mutta tämä oli vielä jokin erikoispainos, jossa tuli kuvakirja mukana. Ei fania voi enempää hemmotella.

Esittelykierros Joshibiin

Toinen kevyt postaus, ja koska en, yllätys, yllätys, jaksa kirjoittaa yhtikäs mitään, esittelen teille kuvien välityksellä kouluni, japaniksi 女子美術大学 eli Joshi Bijutsu Daigaku, lempinimeltään kotoisasti Joshibi.

Sisäänkäynnin edessä.

Tässä kuvassa näkyvä iso rakennus on koulun kirjasto, jonne allekirjoittaneella on nyt lainauskortti. Pitänee mennä penkomaan sen anteja tässä lähipäivinä~

Kampuksella on jopa oma kauppa, joka myy taidetarvikkeita ja myös pientä purtavaa ja juotavaa. Kiinnostuneille tiedoksi, niitä ihania Copic-tusseja saa myös täältä - 340 jenillä, eli vähän päälle kolmella eurolla. Kyllä, niitä isompia ja kalliimpia nimenomaan. Suomen hintataso alkaa ketuttaa tässä vaiheessa, vai kuinka? ;)

Hallway from Heaven! Tai sitten ei, mutta valkoista on. Tällä käytävällä on Mac-luokkia.

Näkymä ruokalaan päin.

Aivan koulun bussipysäkin vieressä matkalla pääporteille on ihana puistonäkymä, jota jumitun aina tuijottamaan kouluun mennessäni ja sieltä tullessani.

Näkymiä toisen kerroksen parvelta koulupäivän jälkeen noin puoli viideltä. Aurinko on jo painumassa mailleen!

Rakastan Joshibin piha-aluetta. Siitä jotenkin huokuu koko paikan idyllinen olemus ja tyttökoulumaisuus.


Ja päivän päätteeksi piristävä jonotuskokemus paikallisbussiin. "Asemalta" lähtee vain kaksi bussia, toinen Sagami-Oonoon ja toinen Kobuchiin, joten väärään bussiin on vaikea päätyä. Varsinkin kun ne lähtevät eri laitureilta.

Tämä raportti päättyy tähän, allekirjoittanut aikoopi nyt tutimaan. じゃ、これでおわり！

Valokuvakierros Sagami-Oonoon

Nyt tehdään kevyempi postaus; esittelen teille asunnon ja alueen, jossa minä ja Noora asumme. Tervetuloa Sagami-Oonoon! (kuvat otettu suurimmaksi osaksi sunnuntaina 6.9.09, eli päälle viikko sitten)

Makuuhuone - samantien sotkettu kun tavaroiden purku alkoi...

Olohuoneesta kuvaa. Vasemmalla olisi vielä tv-taso ja itse tv, plus dvd-soitin. Kaikki ateriat muuten syödään täällä, koska varsinaista ruokailupaikkaa ei ole.

Äärimmäisen tärkeää; saippua. Se näyttää aivan kiiviltä, mutta on itse asiassa käsisaippua.


Siinä se nyt on, oma koti. Tässä aurinkoinen näkymä asuintaloomme, portin takaa näkyy "takapiha", joskaan siellä ei mitään oleskelualuetta ole.

Tässä parempi kuva. Pyykit roikkuvat olohuoneen ikkunan edessä.


Menossa shoppailemaan.

...ja risteyksessä tulikin vastaan kulkue juhlistamassa syksyä! Tapahtuma oli yksinkertaisesti akimatsuri, syysjuhla. Juhlijat huusivat mennessään "Wasshai! Wasshai!". Kyseisen huudon merkitys on minulle suuri kysymysmerkki, todennäköisesti kyse on jostain rituaalisesta huudahduksesta.

Sagami-Oonon aseman pääsisäänkäynti. Asemalla on kahdeksassa kerroksessa ostospaikkoja ja ravintoloita, joten tutkivattavaa - ja ostettavaa - riittää.

Aseman pohjoissisäänkäynnin edustalla menossa oli ulkoilmakonsertti. Yoshiken-niminen laulaja viihdytti pientä mutta kiinnostunutta yleisöä. Oli siinä pojalla melkoinen lauluääni!

Sagami-Oonon asema iltahämärässä, eli arviolta kuuden aikoihin.

Lisää iltahämärää ja -ruuhkaa. Varsin kaunis paikka asua, pakko myöntää. Kyllä täällä nelisen kuukautta viihtyy! :)

Pankkikortit ja kännykät

Ensimmäinen viikko koulussa meni yhdessä hujauksessa. Sitä ei oikeastaan edes huomannut, mutta nyt on jo lauantai-ilta, huomenna on vapaata ja sitten on taas uusi viikko. Jos viikot menevät tätä tahtia, neljä kuukautta tulee olemaan todella lyhyt aika.

Japanin kieli on tuntunut täällä viikolla paljon käsittämättömämmältä kuin koskaan aikaisemmin. Opettajian selitystä on melko vaikeaa seurata, mutta olen jostain syystä onnistunut aina tajuamaan ne pääseikat ja pysymään siten mukana. Laukkukurssilla jopa pystyin tekemään ihan kunnon muistiinpanoja - kaikki japaniksi. Opettaja hämmästeli sitä kovasti (selittäin paljo sellaista, mitä en tajunnut lainkaan) ja näytti koko luokalle, että tällä neidillä on jo valmis konsepti. Oli vähän noloa.

Pankkikortit Japanissa
Tästä on lausuttava pari varoituksensanaa Japaniin aikovilla; suomalaiset pankkikortit sekä toimivat että eivät toimi. Selitän hiukan.

Netissä on useassa paikassa väitetty, että 7-Eleven-liikkeiden automaateista pystyisi nostamaan rahaa Visa Electronilla. Tämä ei pidä paikkaansa. Montaa tällaista maattia on kokeiltu eikä yksikään pystynyt lukemaan tilitietoja tai nostamaan rahaa. Kortin se hyväksyy ja pin-koodin, mutta lopputuloksena saat pienen kuittiliuskan, jossa seisoo "Invalid card". Eli ei.

Sen sijaan JP:n eli Japan Postin automaateista VOI nostaa rahaa Electronilla. Ainakin Nordean ja OP:n kortit ovat toimineet, mutta toimitus on tehtävä tietyllä tavalla tai automaatti ei edes lue korttia vaan sylkäisee sen ulos. Kun menet automaatille, tökkää kortti sisään tekemättä ensin mitään muuta. Yhtäkkiä muut vaihtoehdot häviävät paitsi englanninkielinen ohjeistus ja yksi muu sen yläpuolella. Valitse käännös, sitten englanniksi toisessa vaihtoehdossa lukee Withdrawal. Valitse se, pääset sivun eteenpäin ja sinulla on vain yksi vaihtoehto, jonka voit valita siellä. Valitse se ja kone pyytää pin-koodia. Sen näppäiltyäsi pääset valitsemaan kuinka paljon tahdot nostaa ja voilà! Se toimii ja rahaa tulee jos tilillä on katetta.

Eli muistisääntö, älä tee mitään valintoja ennen kuin syötät kortin tai et saa sitä toimimaan. Myöskään Electronilla ei voi maksaa kaupassa vaan sinun täytyy nostaa automaatista rahaa ja maksaa käteisellä. Kannattaa pitää mielessä, että joka nostosta tililtäsi veloitetaan n. 5-8 euron suuruinen välitys- ja valuutanmuuntomaksu.

Kännykät
Suomalaiset puhelimet eivät toimi Japanissa. Tai no, oikeastaan tarkemmin sanottuna puhelin itsessään toimii mutta liittymä ei. Suomalaisella liittymällä ei voi lähettää viestejä, soittaa tai vastaanottaa viestejä eikä puheluita Japanissa, joten jos haluat käyttää puhelinta, joudut ostamaan japanilaisen puhelimen, jossa on japanilainen liittymä. Japanilaisia liittymiä ei saa ostettua suomalaiseen kännykkään vaan tietty liittymä toimii vain samanmerkkisissä puhelimissa, joten Japanista ostettua puhelinta ei voi myöskään käyttää ulkomaillla. Epäkäytännöllistä mutta totta.

Allekirjoittanut tyytyy käyttämään tietokonetta kommunikointivälineenä, kännykkä ei ole todellakaan välttämättömyys. Itse olen käyttänyt omaani täällä herätyskellona.

Tämän reportaasin päätän tähän, nyt väsyttää. Seuraavaan postiin kertoilen shoppailun mahdollisuuksista Japanissa ja kerron yksityiskohtia japanilaisten vaatteiden ostamisesta länsimaiselle vartalolle!

Japanilaisia Jehovia

Aamulla kouluun valmistauduttaessa ovikello soi. En olisi millään uskonut ellen omin silmin olisi nähnyt, mutta sielläpä oli kaksi japanilaista Jehovan todistajaa mukanaan japanilainen Herätkää-lehtinen (japaniksi Mezameyou). Yritin olla nauramatta ihan kohteliaisuussyistä, rouvat kun olivat kovin ystävällisiä ja uteliaita tietämään mistä olimme, milloin olimme tulleet Japaniin, miten viihdyimme ja haluaisimmeko kenties englanninkielisen esitteen. Sain suht pokerinaamalla kieltäydyttyä kunniasta.

Menimme kouluun lounastunniksi halvan ruoan perässä. Kipollinen soba-nuudeleita lisukkeineen plus yksi onigiri maksoi 270 jeniä, 20 jeniä enemmän kuin bussilippu Joshibiin. Kyseinen ateria piti minut erittäin kylläisenä kahdestatoista seitsemään, joten ihan turhasta ei ainakaan maksettu.

Iltapäivätunnit istuin tietokoneluokassa, ensimmäistä kertaa eläissäni Macintoshin kimpussa. Kaksi tyttöä, Yukari ja Mari, omivat minut samantien ja istuttivat minut väliinsä. Yukari osaa englantia varsin hyvin, joten hän selitti tunnilla saadun tehtävän englanniksi kun opettajan pitkähköt puheet menivät ohi korvien. Teemme lyhytfilmin pienryhmissä iMovie-ohjelmalla - valokuvia, videopätkiä, musiikkia, mitä tahansa. Päädyimme pitkällisen pohdinnan jälkeen ottamaan Sapporon reissuni ja ensitunnelmani Japaniin saavuttua filmin teemaksi, sillä kumpikaan meistä ei keksinyt mitään. >////<;;; Opettaja ei osaa englantia, mutta hän selitti minulle erikseen projektin aikataulun ja idean yksinkertaisemmalla japanilla kun kävin tuntien välissä kysymässä.

Olin kotona lopulta vasta kuudelta. Bussimatka kotiin kesti puolisen tuntia, poisjäätyäni jumituin vielä kirjakauppaan toviksi kun sellaisen vihdoinkin löysin aseman läheltä. Käväisin kotona pikaisesti ja sitten palasin takaisin aseman supermarkettiin hakemaan ruokaa. Olen ollut kotona vasta muutaman tunnin, mutta olen jo nyt rättiväsynyt, joten taidan kömpiä nukkumaan. Onneksi minulla on koulua vasta iltapäivisin, saan nukkua aamulla rauhassa 8:an tai 9:än.

Päiväretki eläintarhaan

Sapporon reissusta vielä viimeinen reportaasi, nimittäin Maruyaman eläintarhasta!


Maruyaman eläintarha oli mielenkiintoinen kokemus, sillä se piti sisällään monia eläimiä, joita ei kotoisasta Korkeasaaresta löydy. Itse eläintarha on varsin pieni, eläinlajeja on noin 200 ja alueeltaan se on Korkeasaarta pienempi, mutta nähtävää riittää silti ja se on suosittu kohde Sapporossa. Allekirjoittanut on hiukkasen väsynyt kirjoittaessaan tätä, joten löpisen vähemmän ja annan teille kuvia ihailtavaksi.


En tiedä mikä tämä kärsäkäs on olevinaan, mutta se on aika söpö kaikesta huolimatta.


Tämä on nyt se paljon puhuttu tanuki.


Albiinoriikinkukko!

Oranki istui kaivamassa nenäänsä samalla kun ihmiset pällistelivät sitä lasin takaa. Se vaatii jo asennetta.

Tämä söpö ja karvainen otus on servaali, pieni mutta kovin sievä kissaeläin.


Metsäkauriilla oli vankka mielipide turisteista, ainakin jos tätä ilmettä on uskominen.

Jääkarhuemo ja kaksoset. :)


Kamerasta loppui akku ennen kuin ehdin ottaa kuvia kultapandoista. D:

Gakkou no hajimari!

Näin erittäin merkillisiä, levottomia unia. Kännykän piipatessa 6.30 näin mielessäni Sephirothin lievästi vaarallisen hymyn, vihreät silmät ja korvissani kaikui piipityksen yli "For Mother!" ... Stressiä ilmassa kenties?

Bussi koululle lähti Sagami-Ounon aseman läheltä Green Hallista, jonka kyytiin nousimme oppaamme Reinan kanssa. Matka Joshibiin kestää bussilla noin 20 minuuttia, jos ei ole ruuhka-aika tai huono sää. Taifuuniaikaan saattaa mennä tuntikin Reinan mukaan.

Itse kampusalue on viehättävän vehreä ja laaja, puita ja istutuksia on rakennusten välissä ja suurehko viheralue on aivan ruokalan takana. Kouluun oli helppo ihastua ensisilmäykseltä - minua ei rehellisesti sanottuna jännittänyt lainkaan olla uudessa ympäristössä aloittamassa opintoja aivan eri kielellä (vieläpä sellaisella kielellä, jota osaan hädin tuskin tyydyttävästi). Shimoda-san johdatti meitä kampuksen halki, kertoi käytännön asioista ja tutustutti meidät tuleviin opettajiimme. Menimme noin tunniksi Media Arts-osaston opettajainhuoneeseen, jossa Noora teki opintosuunnitelmansa yhdessä opettajiensa kanssa. Tämän jälkeen vuorossa oli samanlainen sessio Fashion & Performance-osastolla minun opintojani koskien.

Lukujärjestykseeni päätyi kolme kurssia; tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin suunnittelua ja ompelua, jossa toteutetaan lopulta yksi tai kaksi takkia, sain luvan tehdä takit omaan kokooni tulevaa käyttöä varten. Keskiviikkoisin on Material Studies, jossa suunnitellaan ja toteutetaan lopulta nahkalaukku ja maanantaisin on Performance Jugyou tms., joka olikin mielenkiintoinen kokemus.

Pääsin ko. kurssille mukaan jo samana iltapäivänä ruokatunnin jälkeen. Meitä oli päälle kymmenen henkeä plus opettaja, kaikki istuimme joko pienille voimistelumatoilla tai pyyhkeillä suurehkossa voimistelusalia muistuttavassa huoneessa. Opettaja selitti aluksi kurssin tavoitteista, joissa ilmeisesti haetaan uudenlaista kokemusta omasta ruumiista ja tietynlaista tietoisuutta omasta itsestä. Tämä syvällinen aihe aloitettiin melkoisella fysioterapialla - kulutimme puolisen tuntia varpaiden ja jalkapohjien hieromiseen ja koetimme samalla tuntea kosketuksen, opettajan sanojen mukaan, pepusta selkärankaan ja aina niskanikamiin asti. En tiedä tunsinko, mutta ainakin takapuoli puutui istumisesta.

Tämän jälkeen työskentelimme pareittain. Makasin oikosenaan lattialla viltilläni, kun vierustoverini Nami nosteli käsiäni, jalkojani ja päätäni hyvin hitain liikkein sivulle ja takaisin. Koko kokemus tuntui hieronnalta - ainakin se oli äärimmäisen rentouttavaa lämpimässä salissa. Sitten tistin saman hellävaraisen käsittelyn Namille. Olin lievästi hämmentynyt siitä, ettei hän yhtään arastellut koskea minuun vaikka olimme täysin vieraita toisillemme, ja minä vielä ulkomaalainen. Ehkä japanilaiset eivät olekaan niin ujoja kuin olin kuvitellut.

Sitten siirryimme ulos "suki na tokoro wo sagashiteru tame" eli etsimään paikkaa, josta pidämme ja jossa tuntuu hyvältä olla niin henkisesti kuin fyysisesti. Päädyin makaamaan nurmikolle puiden varjoon. Opettaja kutsui meidät 15 minuutin kuluttua koolle ja kävimme jokaisen mielipaikan läpi ja jokainen kokeili, pystyisikö saamaan siitä samaa fiilistä kuin paikan "alkuperäinen" tykkääjä. Kierroksen aikana kiersimme koko kampuksen ja sain hyvää aikaa tutustua Namiin (sain jopa luvan kutsua häntä etunimeltä ilman kohteliaisuusliitteitä, imartelevaa) ja huomasin, että japanin osaamiseni on ilmeisesti aika vankka vaikka opintosanasto onkin suppea. Ainakaan minulla ei ollut ongelmia ymmärtää hänen puhettaan, ja oli helpottavaa saada puhua pitkästä aikaa tuttavallista, epämuodollista japania. Taisin saada samalla uuden ystävän. :)

Koulun päättyessä kello 16.30 oli edelleen lämmin, mutta aurinko oli jo laskemaan päin. Minulla oli tokkurainen olo kaiken sen jälkeen ja nuokuin bussissa matkalla takaisin asemalle. Kerta kaikkiaan erikoinen kokemus. En lainkaan pistä pahakseni, että sitä on seuraavan kerran lauantaina.

Allekirjoittaneen koulupäivät ovat siis ma - la, joka päivä 3. ja 4. periodi eli ruokailun jälkeen klo 13.20-16.30. Tiedä sitten saako tästä riittävästi opintopisteitä koti-Suomessa, mutta juuri nyt se ei jaksa huolettaa kun loppukesän Japani on kaunis ja ihmiset ihania.

Temppelineidot vuorikiipeilyllä

Yksi Sapporon nähtävyyksistä on Moiwa-vuori. Päätimme tehdä päiväretken ja aamupalan sun muiden järjestelyjen jälkeen kysäisimme hostellin tiskiltä tietä bussiasemalle. Löysimme sinne varsin vaivattomasti, varmistimme muilta bussiin jonottavilta, että olemme tosiaan oikeassa paikassa ja nousimme kyytiin. Emme aluksi tajunneet maksujärjestelmää - kyytiä ei makseta sisään tullessa vaan bussista poistuttaessa - mutta lopulta asia valkeni meille ja menimme kiltisti istumaan. Matka Moiwa-vuoren lähelle maksoi vähäpätöiset 170 jeniä.

Olimme suunnitelleet luistavamme maksullisesta köysirata-ajelusta huipulle ja patikoivamme rinnettä ylös, joten suuntasimme radan ohitse suoraan alueelle, jossa oli kyltin mukaan yli 500 pyhimyshautaa. Paikka oli henkeäsalpaavan kaunis pienine hautoineen ja suuri, valkoinen temppelirakennus kaiken keskellä oli upeaa vanhanaikaista arkkitehtuuria. Allekirjoittaneelta oli kameran akku kaput, joten kuvia tältä reissulta ei valitettavasti ole. :(

Kiipesimme ylemmäs ja löysimme suurehkon kirkkoa muistuttavan rakennuksen, jonka takana oli kultainen Buddha-patsas. Alas metsikköön laskeutuivat ikivanhat kiviportaat, jotka oli ilmeisesti kasattu isoista irtokivistä. Portaat olivat pitkät ja jyrkät ja alhaalla odotti hämärä kivinen polku. Merkillistä kyllä, kun lähdin polkua eteenpäin, tuuli nousi jostain vuoren kupeelta ja tuntui vahvistuvan joka askeleella. Kirjoituskylttien mukaan polun nimi oli "rauhan tie" - heiwa no michi -, mutta tuuli tuntui enemmän varoitukselta.

Lopulta koetimme rinnettä ylöspäin jalkapatikassa, mutta päätimme sittenkin käyttää köysirataa kun olimme astui isohkon ruskean käärmeen päälle. Köysiradan yläpäässä pääsimme pikkubussilla aivan vuoren huipulle, jossa oli isohko ravintola ja matkamuistomyymälä. Näkymät alas olivat huikeat! Sieltä näki helposti koko Sapporon.

Paluumatkalla poikkesimme levykaupassa ja löysin AI.n singlen "Story" ja Koda Kumin albumin "Best ~second session~".

Maruyama Koen - Hokkaido Jinja
Seuraavana päivänä kirjauduimme ulos hostellista ja teimme viimeisen nähtävyysreissun Sapporossa. Metrolla Maruyaman puistolle ja kävellen puiston halki eläintarhaa kohti! ...mutta matkalla vastaan tuli upea jinja, japanilainen temppeli.
Hauskin sattui matkalla itse temppelin sisäpihalle - porteista astui pariskunta kimonoissa vauva sylissään. Kysyimme, saisiko ottaa kuvan - ja saimme! Pääsin poseeraamaan heidän kanssaan ja tuore äiti kertoi minulle, että he juhlivat lapsen 3-kuukautissyntymäpäivää.

Lyhyesti Sapporosta
Olimme Sapporossa noin 11.30, saapumista ennen ehdimme nauttia Hokkaidon kauniista maisemista junasta käsin. Ilmasto oli selvästi viileämpi kuin pääsaarella ja lämpötila oli suomalaiselle siedettävämpi, noin 25 asteen tienoilla. Suureksi yllätyksekseni näin radan varrella hyvinkin tuttuja kasveja kuten koivuja ja horsmia. Myös muita Suomesta muistuttavia asioita oli paljon - maaseutu näytti hyvin samanlaiselta, pelloilla oli ihmisiä heinätöissä traktorien ja puimurien kanssa ja muutamissa paikoissa näin hevosia ja lehmiä. Itse Sapporon kaupunki on erilainen.

Tokioon verrattuna Sapporo on avara ja rauhallinen kaupunki. Ihmisiä on vähemmän - eron huomaa erityisesti ruuhka-aikoina liikenteessä ja kauppakeskuksissa. Sapporo tunnetaan myös olutkaupunkina, ja alueella on useita panimoita, joilla on pitkä historia. Ilmaston ja ihmismäärän puolesta tämä kaupunki sopii rauhallisempaa kaupunkilomaa haikaileville, jotka haluavat nähdä myös nähtävyyksiä ja nauttia välittömästä, ystävällisestä ilmapiiristä. Itse mielsin Sapporon hyvin suomalaiseen makuun sopivaksi matkailukohteeksi.


"Yöllä kaupunki on meri jalokivinen (aalloilta sen) poimi timanttisi joka kilmantaa eniten..."
Kaunista Sapporon yömaisemaa yhdeltä ylikulkusillalta.

Hostelli
Majoituimme Sapporo House-nimiseen nuorisohostelliin kahdeksi yöksi. Hinta oli sopiva, 3150 jeniä per yö yhdeltä hengeltä. Itse rakennus oli avara ja kellaritilat mukaanluettuna kuusikerroksinen, joista ylimmässä neljässä oli huoneita. Joka huoneessa oli kahdeksan sänkyä, mutta omassamme majaili vain yksi henkilö lisäksemme. Sapporossa oli muutenkin vähän turisteja tähän aikaan vuodesta, joten hostelli oli varsin hiljainen.

Valloitimme pikaisesti huoneemme, petasimme ja sitten lähdimme ruokaa metsästämään, sillä kumpikaan ei ollut saanut aamupalaa ja olimme jo varsin nälkäisiä. Ruokaa löysimme kuitenkin vasta pari tuntia myöhemmin, sillä aivan hostellin läheisyydessä silmiini osui DVD-liike ja päädyin rahtaamaan meidät sinne. Kauppa oli tupaten täynnä sekä ulkomaisia että kotimaisia elokuvia, tv-sarjoja sekä hyllykaupalla animea. Suomalaisen silmin hauskinta oli ehdottomasti löytää isohko Muumit DVD-boksi hyllystä.

Kuinka ollakaan, liikkeen vieressä oli todella iso kirjakauppa, hon'yasan, ja tottakai sinnekin oli päästävä. Ideani oli etsiä englanti-japani sanakirja mutta löysimmekin hyllytolkulla mangaa, mangaa ja vielä kerran mangaa. Jumituimme sitten siihen tutkimaan löytöämme pieni hullunkiilto silmissä. Huomasin samalla suureksi kiusakseni, että Japanissa mangat on aseteltu hyllyihin sen kustantajan tai lehden mukaan, jossa sarja on julkaistu. Tämän jälkeen seuraava määre on tekijän nimi. Näistä hankaluuksista huolimatta onnistuin löytämään etsimäni, ja niin minusta tuli Sailormoonin 4:n ja 5:n osan sekä Tsubasan 23:n osan onnellinen omistaja. Noora löysi jotain yksiosaista ja pervon näköistä Ladykomi-hyllystä.

Tämän jälkeen olimme entistä nälkäisempiä ja suunnistimme useita katuja ennen kuin päädyimme paikalliseen pikkuravintolaan syömään japanilaisittain tyynyille lattiatasoon 650 jenillä valtaisan aterian, jota allekirjoittanut ei saanut edes syötyä kokonaan vaikka oksennuksenkin uhalla yritti ahtaa.

Shoppailua
Sapporossa on vähemmän suuria kauppakeskuksia kuin Tokiossa, mutta kaiken tarvitsemansa löytää helposti. Löysimme kolmen päivän aikana kaksi suurta liikekeskusta, Daimarun ja Sapporo Factoryn. Daimaru muistutti oudosti Stockmannin talosta pramean ulkoasunsa ja vastaavan kerrosmäärän puolesta - sekä siksi, että alin kerros oli täynnä huippukalliita merkkejä Guccista Pradaan ja japanilaisiin luksustuotteisiin.

Daimaru-ostoskeskus päiväsaikaan ennen työstäpaluuliikennettä.

Suuntasimme Factoryyn ja ruokaostosten lisäksi hyökkäsimme tutkimaan paikallista pachinko-hallia. Se oli desibelimäärän ja vilkkuvien valojen puolesta kuin miniatyyridisko, mutta kaikesta kakofonista huolimatta testasimme purikura-valokuvausmaattia ja taiteilimme varsin riemunkirjavat tarrakuvat.

Palasimme tutkimusmatkaltamme vasta kahdeksan jälkeen illalla. Peseytymisen jälkeen vuorossa olivat "iltabileet" kellarikerroksessa, muut joivat pikkuisen kuohuvaa ja minä rypälemehua suoraan tölkistä.

Ryhmä Rämä. Cha la laa, say cheese!

Seuraavaan postaukseen tuleekin juttua Moiwa-vuoren valloituksesta ja Maruyaman eläintarhasta. :)