Takkitehdas luokassa 1028

Kolme kuukautta Japanissa alkaa olla täynnä, ja samalla vaihtoreissusta on tulevana maanantaina vain kolme viikkoa jäljellä - hurjaa! Aika tosiaan lentää kun pitää itsensä kiireisenä, lentolippuja vaihtamaan mennessäni vaihtoaikaa oli jäljellä kuusi viikkoa ja tuntuu kuin se olisi ollut eilen. Oma rakas kotimaa ja sinne paluu siis lähenee mukavaa tahtia, mutta vielä ehditään nauttimaan koulusta ja vapaa-ajasta japanilaisten keskellä. Maanantaina on nabe-syömingit tiedossa koulukaverin kotona. ;)

Ompelukurssiksi kutsumani vaatteiden valmistuksen kurssi alkaa pikku hiljaa myös lähestymään loppuaan. Valitsin tämän kurssin alun perin siksi, että se vastaa Metropolian kolmosvuoden opintosuunnitelmaa parhaiten, sillä myös Metropolian kolmannen vuoden vaatetussuunnittelijat tekevät kurssityönään takin. Erona näissä kursseissa on lähinnä se, että Suomessa tehdään yleensä paksu villakangastakki talvisiin oloihin, kun taas Japanin lämpöisessä ilmastossa niin paksulle takille ei ole mitään käyttöä, joten nämä soveltuvat lähinnä Suomen alkusyksyyn ja loppukevääseen. Japanista ei helpolla löydä paksua villakangasta, jotta Suomen talveen sopivan takin voisi tehdä, joten ohuempien materiaalien kanssa on mentävä. Joka tapauksessa valmistusmenetelmät - ompelutekniikka ja kaavoitus toisin sanoen - ovat samanlaisia ja kurssin aikana olen oppinut hyvinkin paljon hyödyllistä mitä vaatteiden valmistukseen tulee.


Aluksi lähdettiin liikkeelle tästä - piirustussuunnitelmat takin mallista ja yksityiskohdista, sitten kaavat ja vaatteen protokappale eli 仮縫い (karinui). Suoraan käännettynä karinui tarkoittaisi väliaikaista ommelta tai harsintaa.

Lakanakankaasta tehdystä protosta tultiin parissa viikossa tähän - kääntötakki alkaa olla kasassa. Toinen puoli on valkoista, kauniin pinnan omaavaa ohutta kangasta, toinen taas helmenharmaata ja vähän paksumpaa mutta tekstuuriltaan hillitympää kangasta. Kaulusrakenne on kimonotyyppinen.


Takaa. Kuten kuvasta näkyy, takissa on raglanhiha ja leikkauslinjat, jotka ovat malliltaan aika paljon prinsessaleikkauksesta muistuttavat, mutta lähtevät aika ylhäältä raglansaumasta.

Ja edestä toisin päin käännettynä. Tässä vaiheessa takista puuttuu vielä taskut, jotka tein tänään valmiiksi ja kiinnitin.


Pikkuisen lähempää. Etukappaleen leikkauslinjat menevät, jos saan kehaista itseäni, mielestäni erittäin kauniisti. Voisi myös olla suotavaa kertoa, että takki on tehty omien mittojeni mukaan eikä siis istu edes luokan suurimmalle mallinukelle kovin nätisti, niitä kun ei ole tehty 170-senttistä suomalaisnaista ajatellen (varsinkaan sangen rintavaa sellaista, kuten opettaja plus luokkakaverit ovat ottaneet asiakseen huomautella ilkikurisesti ja toisinaan vähän kateellisesti hymyillen). Takissa ei siis ole istuvuusvikoja vaikka se näyttää nuken päällä oudolta. Tänään sovittaessani takkia sain luokkakavereilta innostuneen ”よく似合うじゃん！” ja ”本当にてる！” huudahduksen. (suom. "Istuu/sopii sinulle hyvin!" ja "Näyttää tosiaan!", tässä tapauksessa siis tarkoittaen että valmis takki muistuttaa aikaisemmin tekemiäni piirustuksia)


Ja kurkkaus hihaan! Metropoliassa takkikurssilla olisi ilmeisesti opeteltu vuorittamaan takki, mutta tekniikka on periaatteessa aivan sama kuin kääntötakkia tehdessä sitä lukuunottamatta, että kääntötakissa molemmat puolet tehdään samalla kaavalla kun taas vuoriin tehtäisiin pieniä kaavamuutoksia. Ompelujärjestys on kuitenkin - ainakin japanilaisen opettajan mukaan - sama, joten uskon oppineeni sen mitä pitikin.

Olen luokan ainoa, joka on päässyt näin nopeasti melkein loppusuoralle takkinsa kanssa. Suomessa on tottunut siihen, että ompelukurssien aikana vaatteiden kokoamiseen on korkeintaan pari viikkoa aikaa ja toiminta on hektistä kun taas täällä rytmi on huomattavasti verkkaisempi, opettaja kiertää koko ajan auttamassa vaikeiden asioiden kanssa ja pelkkien kaavojen tekemiseen on varattu yli kuukausi aikaa. Olisin tässä ajassa ehtinyt laittaa kasaan jo kokonaisen malliston, mutta toisaalta, miksi en nauttisi rauhallisesta työrytmistä kun siihen kerrankin on mahdollisuus? Mielessä on tosin käynyt tehdä samoista kaavoista johdettu takin kanssa yhteensopiva pikkumekko, sillä aikaa on todellakin enemmän kuin tarpeeksi ja kangastakin jäi yli aika reippaasti.

Takin kanssa ollaan siis kohta valmiina, enää tekemättä on kauluksesta yhden pienen virheen korjaaminen, nappien ostaminen ja niiden kiinnitys (plus napinlävet) ja helman viimeistely.

Time out ja päätöksiä

Lukijat ovatkin varmaan huomanneet, että tämä blogi koki pienoiskuoleman kuukaudeksi. Olin kyllä hyvin tietoinen siitä, että päivittäminen on jäänyt ja että on paljon asioita, joista olisin ollut suotavaa raportoida mutta minua ei yksinkertaisesti ole kiinnostanut yhtään. Olen lähinnä keskittynyt elämiseen päivä päivältä, ihan vain siksi, että silloin aika menee nopeasti ja pystyn suurin piirtein jopa nauttimaan täällä olosta koti-ikävästä huolimatta. Suurin pirtein.

Lyhyesti koulufestivaalista
Joshibissa oli koulun omat festivaalit, 女子美祭 (Joshibisai), joka olikin mielenkiintoinen kokemus suomalaisen silmin kun suomalaisissa kouluissa ei juurikaan festivaaleja järjestetä, ainakaan tällaisessa mittakaavassa. Allekirjoittanut lupautui auttamaan muotinäytöksen kanssa ja siitä tulikin hieno spektaakkeli. Muutkin osa-alueet festivaaleista olivat mielenkiintoiset - kun minua ei tarvittu näytöksen parissa, kiersin muita rakennuksia ja tutkin erityisesti opiskelijoiden pitämiä myyntipöytiä, joissa oli myynnissä heidän omilla kuvituksillaan varustettuja postikortteja, avaimenperiä, pinssejä jne. Tulin siinä ostaneeksikin jos jonkinmoista korttia, ja samalla heräsi se tuttu kutkuttava tunne, jonka yleensä yhdistän animetapahtumien taidekujiin. Suomeen palattua alkaa pikku hiljaa meikäläisen valmistautuminen ensikesän tapahtumiin...

Festivaalin jälkeen suuntasimme sunnuntai-iltana Sagami-Oonon aseman läheisyydessä sijaitsevaan izakayaan eli japanilaistyyliseen baariin (paremman sanan puutteessa, izakaya kun nyt ei oikein baarilta näytä eikä tunnu). Seurasi kolmisen tuntia iloista syöminkiä ja - muiden puolesta - juominkia, itse tyydyin kuumaan oolong-teehen ja pienen patistelun jälkeen yhden lasillisen jotain mangon makuista alkomahooliakin tuli maistettua. Ei sitten mitään hajua mitä tai miten vahvaa se oli, sillä listassa luki vain サワーマンゴー eli hapan mango. Omaan suuhuni se ei kyllä ollut erityisen hapanta, itse lähinnä kiinnostuin siitä kun se oli niin hilpeän keltaista juomaa.

Isomman skaalan päätös
Viime sunnuntaina reissasimme Tokioon kämppikseni kanssa, hän suuntasi kavereita tapaamaan ja minä Shiodomeen etsimään käsiini All Nippon Airwaysin lipputoimiston. Asiat menivät kerrankin minun mielikseni, sain kuin sainkin vaihdettua paluupäiväni aikaisemmaksi varsin kohtuulliseen 10.000 jenin hintaan (siinä 70€ kieppeillä). Allekirjoittanut suuntaa takaisin Suomeen jo 21. joulukuuta eli noin viiden viikon päästä.

Omaa oloani täällä tieto pian koittavasta kotiinpaluusta helpottaa kovasti, tuntuu siltä kuin olisi vihdoinkin jokin päämäärä tai syy olla täällä: odottaa kotiinpääsyä. Se antaa myös sopivan deadlinen koulutöille, onhan takki ja nahkalaukku melko lailla pakko saada valmiiksi tuohon mennessä että saa arvosanan. En onneksi ehdi murehtia mitään kouluviikkojen aikana, olen sen verran kovalla tohinalla tuon takin valmistuksen pauloissa että ei tule siinä puuhastellessa edes mieleen olla allapäin.

Opettajat kehuivat kovasti työtäni takin kaavojen ja prototyypin (tai "koeompelun" jos niin tahdotte) parissa, joten vähemmästäkin motivoituu. Kaavoituksessa ja valmistuksessa on asioita, jotka tehdään eri tavalla Suomessa ja Japanissa, joten tämä aiheutti hiukan vaikeuksia aluksi, kun opettajat eivät ensin käsittäneet minun tietävän mitä teen. Pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen ja pääsin hyvin vähäisin kaavamuutoksin (kädentietä leveämmäksi ja pientä kauluksen muodon fiksausta) aloittamaan oikean takin tekemistä. Olen aika hilpeällä tuulella, sillä tämä on ensimmäinen kerta kun selviän näin vähäisillä muutoksilla minkään vaatteen valmistuksen kanssa. Olenkin luokassani ensimmäisenä jo aloittanut oikein takin tekoa, suurin osa on saanut kaavat vasta tehtyä ja aloittelee proton ompelua. Tässähän voisi ylpistyä jos ei olisi varuillaan. :) Eli kyllä näitä ilonaiheitakin on täällä vaikka joskus iltaisin nukkumaanmennessä tulee yksinäinen olo. Ei tätä kodiksi voi sanoa enkä sellaisena tätä kai tule koskaan ajattelemaankaan, mutta väliaikaisasumuksena ihan käypä. Kaikki menee niin kauan kuin muistan ajatella, että tämä on vain hetkellistä.

Viisi viikkoa. Sitten tämä satu on päättynyt - lumous purkaantuu, kaikki on kuin ennenkin. Voin leikkiä, etten ole koskaan ollutkaan missään. Se oli vain pitkä, pitkä uni. Tosin unen päättymistä ennen yritän pitää tätä blogia vielä pystyssä vähän aikaa.

Seuraavaksi tulossa kuvia ja kertomusta takin valmistuksesta!

Tervetuliaisjuhlat

Allekirjoittaneelle pidettiin pienimuotoiset tervetuliaisjuhlat/syömingit torstai-iltana tuntien jälkeen. Tässä vähän kuvia blogin yleistä mielialaa nostamaan. Valokuvista voi myös päätellä, että allekirjoittanut on parantunut paisetaudistaan kiitettävästi, kasvot kun näyttävät jo täysin ihmismäisiltä.

Olisinpa Suomessa

Muistelin tässä toissapäivänä, että joskus Kupolin foorumeilla keskusteltiin aiheesta "Muuttaisitko tilasuuden tullen Japaniin?" ja moni nuori animen ja mangan ystävä oli tietty sitä mieltä, että ilman muuta. Minulla oli jo silloin epäilykseni, olenhan luonteeltani se kuuluisa epäilevä Tuomas.

Nyt täällä asuessa ei ole epäilystäkään siitä, mitä vastaisin jos joku tulisi asiaa kysymään. Ei, en muuttaisi. Olen ollut Japanissa nyt kuusi viikkoa. Hauskaa on ollut, kiitos kysymästä, ja kavereita on saatu. Eipä siinä mitään. Mutta tunnen iltaisin hyvin usein ahdistuksen siitä, että olen henkisesti keskellä ei-mitään uppo-oudossa maassa, jonka kieltä puhun korkeintaan keskinkertaisesti. En voi sanoa, että olisin kotiutunut tänne. Kun ajattelen sanaa 'koti', siitä ei tule mieleen mitään Japaniin viittaavaakaan. Suomi siellä ajatuksissa häilyy. Voisin sanoa, että koti-ikävä kalvaa edelleen. Kysymys ei niinkään ole siitä, että elämä Suomessa olisi keskimäärin helpompaa. Kun palaan kotiin, siellä tietenkin on se helppoa, että asun perheeni kanssa eikä vuokrakustannuksia tietenkään ole, mutta joskus sielläkin on aloitettava itsenäinen elämä. Ei, kyse ei ole niin yksinkertaisesti asumiskustannuksiltaan halvemman elämän kaipuusta.

Ennen kaikkea kaipaan sitä, että voin asioida omalla kielelläni, että paikalliset tavat ovat minulle tuttuja ja turvallisia, että pystyn lukemaan kaupan mainoksen ilman sanakirjaa ja en tunne itseäni koko ajan ulkopuoliseksi. Minulla on erittäin ulkopuolinen olo edelleen, vaikka ihmiset ovat ystävällisiä ja ymmärtäväisiä vajavaista kielitaitoani kohtaan enkä ole yhtään ilkeämielistä sanaa joutunut kuulemaan (ainakaan sellaista, jonka merkityksen tajuaisin). Kaipaan suuresti kotimaani olosuhteita, säätä, maisemia, tuttuja paikkoja ja ihmisiä, tuttua kieltä ja arkirutiineja. Tahdon saada ne aamumurot kuten ennenkin ja käydä ruokatunnilla ulkoiluttamassa koiraa ja mennä polkupyörällä äidille vapaailtaisin ja pulahtaa hyiseen järviveteen Vantaan Kuusijärvellä. Kaipaan myös suomalaista ruokaa - mistä täältä saa makaronilaatikkoa tai perunamuussia? Toisin sanoen kaipaan takaisin normaaliin arkeeni ja tuttuihin kuvioihin ja tuttujen ihmisten luo. Minulla ei ole seikkailuhenkeä eikä kaukokaipuuta - tajuan täällä selkeämmin kuin koskaan, että haluan elää elämäni Suomessa niin hyvässä kuin pahassa. Japani on ihan kiva maa, sen myönnän, mutta en oikein ymmärrä miksi joku varta vasten haluaisi jäädä tänne pysyvästi. Ei täällä minusta ole sen enempää mitään kuin Suomessakaan - samaa pätee myös toisin päin. Kyse on kai lähinnä siitä, että koko elämäni on jossain muualla.

Tämän vuodatuksen jälkeen on sopivaa mainita, että muutan ensikuussa paluupäiväni joulukuun loppuun aiotusta tammikuun 8:sta. Haluan uudeksi vuodeksi kotiin ja ehtiä levähtämään lomalla koti-Suomessa ennen kuin tulee paluu Metropolian kouluarkeen (kaipaan sitäkin). Saisinpa samalla myös nukkua pari päivää aikaeroväsymystä pois.

Onneksi marraskuuhun ei ole enää niin pitkää matkaa, kohta ollaan jo puolessa välissä ja voi keskittyä ajattelemaan, että ei tätä enää kauan tarvitse jaksaa...

Sairaana Japanissa

Allekirjoittanut huomasi, että ilman matkavakuutusta Japanissa on kallista tulla sairaaksi.

Ensimmäiset sairastumisen merkit ilmaantuivat 11. päivän tienoilla, kun leukaani oli ilmestynyt yön aikana kaksi sormenpään kokoista rupea. Seuraavan viikon kuluessa ne pikku hiljaa suurenivat, ja Silver Week-loman aikana levisivät jo varsin vallattomasti. Hälytyskellot rupesivat soimaan viikon kuluttua kun mitään muutosta parempaan ei tuntunut tapahtuvan ja tuli äkkiä kova kiire lääkäriin, mutta se ei onnistunut ihan niin helposti kuten tulin huomanneeksi. Sekä minulla että kämppikselläni on vain suomalaiset kännykät, jotka, kuten jo aikaisemmin mainitsin, eivät toimi täällä muuten kuin herätyskellon virassa eikä Joshibin kv-toimistoon saanut loman takia yhteyttä.

Jalkauduin siis etsimään apua itse. Tavalliset Drug Storet eivät myy flunssaa pahempiin tauteihin lääkkeitä, apteekit olivat kaikki kiinni (paitsi sellaiset, joista saa vain reseptilääkkeitä) ja terveyskeskuksessa että sairaalassa ei ollut päivystys auki loma-aikana. Ei siis auttanut kuin odottaa torstaihin ja koulun alkuun ja mennä heti aamusta aikaisin kv-toimistolle itkemään apua. Sieltä lopulta saikin apua - toimiston johtaja Shimoda-san vilkaisi kasvojani kerran ja kysyi, että onko minulla varaa lääkärikuluihin. Sitten vain ihotautiklinikalle heti sen auettua kymmeneltä. Pääsin englantia osaavalle lääkärille, joka suureksi yllätyksekseni kysyi minulta saman tien olenko kenties suomalainen ja kertoi käyvänsä joka kesä Kuopiossa lomailemassa. Sattumaako? Paljon mahdollista, mutta pikkuisen taikauskoisena ihmisenä tunsin koko jutussa vahvaa peukaloimisen makua.

Diagnoosi tuli ja se oli 飛び火 (tobihi) eli suomeksi märkärupi, kuten äitini oli jo edellisenä viikonloppuna diagnosoinut mesen välityksellä näkemättä kuvaakaan naamastani. Fiksuja nuo äidit. Sain sitten vahvan antibioottikuurin viikoksi ja kahta eri antibioottivoidetta, joilla oireet sitten lähtivätkin. Olen lähes terve jo tässä vaiheessa, hyvällä tuurilla tästä ei jää edes arpia. Lompakkoon se kylläkin teki haavan ja syvän tekikin, lääkärikäynti maksoi vähän alle 3000 jeniä ja lääkkeet 4000. Koko roska vei siis loppukuun ruoka- ja matkarahani niin että kolina vain kävi, onneksi kotiväki pystyi lainaamaan rahaa että pysyn hengissä täällä. Näillä varoilla pitäisi pärjätä lokakuukin, eli tiukkaa tekee mutta eiköhän tässä jotenkin pärjätä. Toivoa sopii, että seuraavaankin vuokraerään tulisi alennus!

Eli mitä tästä opimme:
- ota kunnon matkavakuutus ennen vaihtoon lähtemistä. Se on kallista mutta säästää sinulta aikaa ja rahaa jos tulee tosi kyseeseen myöhemmin.
- mene lääkäriin nyt, heti ja samantien jos tulee jotain, vaikka se olisi kuinka pientä
- hanki japanilainen puhelin mahdollisimman pian
- tai vaihtoehtoisesti pidä puheluja varten säästössä rahaa ja mene vaikka lähimmälle asemalle soittamaan julkisesta puhelimesta
- edelleen puhelimiin liittyen; ota kaikkien yhteyshenkilöiden ja tuttujen numerot ylös, jotta saat edes jonkun kiinni jos tarvitset apua
- se lukee täällä joka paikassa jo valmiiksi, mutta muista pestä kätesi usein
- oikeastaan, huolehdi muustakin hygieniasta niin hyvin kuin mahdollista
- opettele hyödyllisiä sanoja; antibiootti on 抗生物質 (kouseibusshitsu)

Loppukirjoitukseksi mainittakoon, että herkkäihoisen (kuten minun) kannattaa varautua siihen, että Japanin kostean kuuma ilmasto voi tehdä tepposet viileään ilmastovyöhykkeeseen tottuneelle iholle. Muutenkaan ei ole tähtiin kirjoitettu, että pysyt terveenä vaikka olisit kotimaassa ollut kuinka terve tahansa. Vieraassa maassa on pelottavaa sairastua, joten tervettä järkeä peliin ja selvitä mahdollisimman paljon julkisesta terveydenhuollosta ennen lähtöä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa, seuraavaksi vähän pirteämpiin aiheisiin! C:

Ruokaa silmälle ja vatsalle

Konbanwa minasan eli ehtoota vaan kaikille! Täällä päin on parhaillaan menossa Silver Week -niminen loma, joten maanantaista keskiviikkoon on vapaata. Loma tuli kyllä tarpeeseen, allekirjoittaneella oli asialleen omistautunut bakteeri-infektio kasvoissa, joka on nyt vasta paranemassa, joten fiilikset eivät ole olleet erityisen riemukkaat. Mutta eteenpäin mennään, ehkäpä torstaina pääsisi vihdoinkin lääkärintarkastukseen kun nyt loman aikana ei tunnu onnistuvan...Apteekit ovat kätevästi lomalla vaikka kaikki muu onkin auki. Outo maa.

Tällaisten asioiden kanssa siis pähkäillään. Mutta nyt esittelen teille, mitä kaikkea outoa sitä voi tästä maasta löytää ostoskoriinsa – vuorossa on herkku- ja tuliaiskierros.

Namia

Kouluruokaa! Koko roskan hinta oli palttiarallaa 450 jeniä – erittäin täysi kipollinen raamen -nuudeleita lisukkeineen ja isohko kakkupala. Pelkästä raamenistakin tulisi jo täyteen, mutta pitihän sitä jälkiruokavalikoimaakin kokeilla... Täytyy sanoa, että Joshibissa on hyvät ruoat ja niillä pärjää aivan reippaasti keskipäivästä iltaan asti.

Tämä oudolta näyttävä leivonnainen on suklaaleipä. Taikinassa on suklaan maku ja väri ja runsaasti suklaamuruja. Oikein hyvää akuuttiin leivonnaisten puutokseen.

Tässä puolestaan on teille paikallista jäätelöä, makuna vihreä tee. Jäätelö on ihanan pehmeää jo suoraan pakastimesta ja vaikkakaan ei yltiömakeaa, maku on erinomainen. Vihreän teen makuista jäätelöä kannattaa kokeilla Japaniin tullessaan!

Samoin suosittelen tätä Joshibin omasta pikkupuodista ostettua vesimelonijäätelöä. Parasta mehujäätä, jota olen koskaan syönyt. Vesimelonin siemeninä ovat pikkuiset suklaapallot. Mmmm.

Lisää leipää, tällä kertaa kyseessä on rusinaleipä. Muistuttaa aika pitkälti tavallisen kauraleivän ja rusinapullan risteytystä, ja maistuu tietysti hyvältä.

Välillä vain herää kysymys, että eikö tässä maassa ole tavallista leipää lainkaan. :D Japanilaisten käsitys leivästä on vähän vinksallaan, mutta se suotakoon heille.

Ostoksia

Ollaanpa rehellisiä. Pidän shoppailusta, ja olisi suorastaan naurettavan sinisilmäistä olettaa, että minut voi lähettää toisella puolella maapalloa ilman, että käyttäisin osan rahoistani johonkin turhanpäiväiseen. Jos se yhtään lohduttaa, suurin osa rahoistani kuitenkin menee ruokaan; sajrakuvat ovat selvästi halvempia kuin pari tölkkiä maitoa.

Löysimme Machidasta second hand- liikkeen nimeltä Book Off. Myyvät siellä käytettynä mm. sarjakuvia, kirjoja, lehtiä ja musiikkia. Varsinainen paratiisi – ja helvetti. Sieltä on vaikeaa päästä pois ja vielä vaikeampi löytää mitään, sillä tavaraa on paljon ja jos et tiedä mitä haet, tulet kuluttamaan siellä monta epätoivoista tuntia. Ensimmäinen vierailuni Book Offissa johti sylilliseen kirjoja ja levyjä, joskin niille tuli hintaa vain vähän päälle 10 euroa, sillä käytetyistä sarjakuvista halvimmat maksavat vain säälittävät 105 jeniä, reippaasti alle euron. CD-levyjäkin saa 250 jenin hintaan.

Asianharrastajat tietävät mistä on kyse – yksi pokkari 90-luvun BL-mangaa ja uusin B-Boy lehti. Jälkimmäisen ostin kehnon päivän päätteeksi mielialaa nostamaan... 8D

Shoujomangaa! Ylhäällä vasemmalla Arina Tanemuran tuorein sarja Sakura-hime Kaden, pari pokkaria Sailor Moonia, ja loput Chiho Saitoun töitä. Päällimmäinen on kooste Shoujo Kakumei Utena tv-animen ensimmäisestä kaudesta, oikea harvinaisuus!

Lisää Chiho Saitouta vasemmalla, sarja on Kanon vuodelta 1996, ilmeisesti heti Utenan jälkeen ilmestynyt (päähahmo näyttää todella paljon Utenalta, hämäävää). Vieressä Kuroshitsujia ja Tsubasaa. Tsubasa oli minulle helpoin lukea japaniksi jostain syystä, luin koko pokkarin allepuolessa tunnissa ja tajusin ihmeen paljon. Sinänsä hassua, että CLAMPin sarjat eivät ole aina kovin helppotajuisia (kehittelevät omia sanoja ja kanjiyhdistelmiä, joita ei pysty kääntämään).

Ylävasemmalta lähtien: Sweetboxin albumi Adagio, joka löytyi tänään 250 jenillä Book Offista ja sisältää täyspitkät versiot FFX-2:ssa olleista 1000 Words- ja real Emotion -kappaleista. Sweetbox is love! Vieressä AI:n single Story, Koda Kumin albumi Best ~second session~ (erittäin herkullinen DVD:n sisältävä julkaisu).

Alavasemmalta: Tommy february6:n tuore kokoelmalevy DVD:n kera, Yuna Iton albumi Wish, jossa on myös DVD (ja musiikkivideo, jossa Yuna laulaa Celine Dionin kanssa!) sekä Hitomi Shimatanin vähän vanhempi albumi GATE -Scena III-.

Vaikea sanoa mikä näistä levyistä on suosikkini, mutta taidan kallistua Sweetboxiin. Siihen ainoaan ostamaani englanninkieliseen levyyn!

Ja lopuksi...
(rumpujen pärinää)

Huippuharvinainen Utenan ensimmäisen kauden soundtrack! Kyllä, koko 10 CD:n keräilyboksin hankinta on suunnitteilla, mutta tämä oli vielä jokin erikoispainos, jossa tuli kuvakirja mukana. Ei fania voi enempää hemmotella.

Esittelykierros Joshibiin

Toinen kevyt postaus, ja koska en, yllätys, yllätys, jaksa kirjoittaa yhtikäs mitään, esittelen teille kuvien välityksellä kouluni, japaniksi 女子美術大学 eli Joshi Bijutsu Daigaku, lempinimeltään kotoisasti Joshibi.

Sisäänkäynnin edessä.

Tässä kuvassa näkyvä iso rakennus on koulun kirjasto, jonne allekirjoittaneella on nyt lainauskortti. Pitänee mennä penkomaan sen anteja tässä lähipäivinä~

Kampuksella on jopa oma kauppa, joka myy taidetarvikkeita ja myös pientä purtavaa ja juotavaa. Kiinnostuneille tiedoksi, niitä ihania Copic-tusseja saa myös täältä - 340 jenillä, eli vähän päälle kolmella eurolla. Kyllä, niitä isompia ja kalliimpia nimenomaan. Suomen hintataso alkaa ketuttaa tässä vaiheessa, vai kuinka? ;)

Hallway from Heaven! Tai sitten ei, mutta valkoista on. Tällä käytävällä on Mac-luokkia.

Näkymä ruokalaan päin.

Aivan koulun bussipysäkin vieressä matkalla pääporteille on ihana puistonäkymä, jota jumitun aina tuijottamaan kouluun mennessäni ja sieltä tullessani.

Näkymiä toisen kerroksen parvelta koulupäivän jälkeen noin puoli viideltä. Aurinko on jo painumassa mailleen!

Rakastan Joshibin piha-aluetta. Siitä jotenkin huokuu koko paikan idyllinen olemus ja tyttökoulumaisuus.


Ja päivän päätteeksi piristävä jonotuskokemus paikallisbussiin. "Asemalta" lähtee vain kaksi bussia, toinen Sagami-Oonoon ja toinen Kobuchiin, joten väärään bussiin on vaikea päätyä. Varsinkin kun ne lähtevät eri laitureilta.

Tämä raportti päättyy tähän, allekirjoittanut aikoopi nyt tutimaan. じゃ、これでおわり！

Valokuvakierros Sagami-Oonoon

Nyt tehdään kevyempi postaus; esittelen teille asunnon ja alueen, jossa minä ja Noora asumme. Tervetuloa Sagami-Oonoon! (kuvat otettu suurimmaksi osaksi sunnuntaina 6.9.09, eli päälle viikko sitten)

Makuuhuone - samantien sotkettu kun tavaroiden purku alkoi...

Olohuoneesta kuvaa. Vasemmalla olisi vielä tv-taso ja itse tv, plus dvd-soitin. Kaikki ateriat muuten syödään täällä, koska varsinaista ruokailupaikkaa ei ole.

Äärimmäisen tärkeää; saippua. Se näyttää aivan kiiviltä, mutta on itse asiassa käsisaippua.


Siinä se nyt on, oma koti. Tässä aurinkoinen näkymä asuintaloomme, portin takaa näkyy "takapiha", joskaan siellä ei mitään oleskelualuetta ole.

Tässä parempi kuva. Pyykit roikkuvat olohuoneen ikkunan edessä.


Menossa shoppailemaan.

...ja risteyksessä tulikin vastaan kulkue juhlistamassa syksyä! Tapahtuma oli yksinkertaisesti akimatsuri, syysjuhla. Juhlijat huusivat mennessään "Wasshai! Wasshai!". Kyseisen huudon merkitys on minulle suuri kysymysmerkki, todennäköisesti kyse on jostain rituaalisesta huudahduksesta.

Sagami-Oonon aseman pääsisäänkäynti. Asemalla on kahdeksassa kerroksessa ostospaikkoja ja ravintoloita, joten tutkivattavaa - ja ostettavaa - riittää.

Aseman pohjoissisäänkäynnin edustalla menossa oli ulkoilmakonsertti. Yoshiken-niminen laulaja viihdytti pientä mutta kiinnostunutta yleisöä. Oli siinä pojalla melkoinen lauluääni!

Sagami-Oonon asema iltahämärässä, eli arviolta kuuden aikoihin.

Lisää iltahämärää ja -ruuhkaa. Varsin kaunis paikka asua, pakko myöntää. Kyllä täällä nelisen kuukautta viihtyy! :)

Pankkikortit ja kännykät

Ensimmäinen viikko koulussa meni yhdessä hujauksessa. Sitä ei oikeastaan edes huomannut, mutta nyt on jo lauantai-ilta, huomenna on vapaata ja sitten on taas uusi viikko. Jos viikot menevät tätä tahtia, neljä kuukautta tulee olemaan todella lyhyt aika.

Japanin kieli on tuntunut täällä viikolla paljon käsittämättömämmältä kuin koskaan aikaisemmin. Opettajian selitystä on melko vaikeaa seurata, mutta olen jostain syystä onnistunut aina tajuamaan ne pääseikat ja pysymään siten mukana. Laukkukurssilla jopa pystyin tekemään ihan kunnon muistiinpanoja - kaikki japaniksi. Opettaja hämmästeli sitä kovasti (selittäin paljo sellaista, mitä en tajunnut lainkaan) ja näytti koko luokalle, että tällä neidillä on jo valmis konsepti. Oli vähän noloa.

Pankkikortit Japanissa
Tästä on lausuttava pari varoituksensanaa Japaniin aikovilla; suomalaiset pankkikortit sekä toimivat että eivät toimi. Selitän hiukan.

Netissä on useassa paikassa väitetty, että 7-Eleven-liikkeiden automaateista pystyisi nostamaan rahaa Visa Electronilla. Tämä ei pidä paikkaansa. Montaa tällaista maattia on kokeiltu eikä yksikään pystynyt lukemaan tilitietoja tai nostamaan rahaa. Kortin se hyväksyy ja pin-koodin, mutta lopputuloksena saat pienen kuittiliuskan, jossa seisoo "Invalid card". Eli ei.

Sen sijaan JP:n eli Japan Postin automaateista VOI nostaa rahaa Electronilla. Ainakin Nordean ja OP:n kortit ovat toimineet, mutta toimitus on tehtävä tietyllä tavalla tai automaatti ei edes lue korttia vaan sylkäisee sen ulos. Kun menet automaatille, tökkää kortti sisään tekemättä ensin mitään muuta. Yhtäkkiä muut vaihtoehdot häviävät paitsi englanninkielinen ohjeistus ja yksi muu sen yläpuolella. Valitse käännös, sitten englanniksi toisessa vaihtoehdossa lukee Withdrawal. Valitse se, pääset sivun eteenpäin ja sinulla on vain yksi vaihtoehto, jonka voit valita siellä. Valitse se ja kone pyytää pin-koodia. Sen näppäiltyäsi pääset valitsemaan kuinka paljon tahdot nostaa ja voilà! Se toimii ja rahaa tulee jos tilillä on katetta.

Eli muistisääntö, älä tee mitään valintoja ennen kuin syötät kortin tai et saa sitä toimimaan. Myöskään Electronilla ei voi maksaa kaupassa vaan sinun täytyy nostaa automaatista rahaa ja maksaa käteisellä. Kannattaa pitää mielessä, että joka nostosta tililtäsi veloitetaan n. 5-8 euron suuruinen välitys- ja valuutanmuuntomaksu.

Kännykät
Suomalaiset puhelimet eivät toimi Japanissa. Tai no, oikeastaan tarkemmin sanottuna puhelin itsessään toimii mutta liittymä ei. Suomalaisella liittymällä ei voi lähettää viestejä, soittaa tai vastaanottaa viestejä eikä puheluita Japanissa, joten jos haluat käyttää puhelinta, joudut ostamaan japanilaisen puhelimen, jossa on japanilainen liittymä. Japanilaisia liittymiä ei saa ostettua suomalaiseen kännykkään vaan tietty liittymä toimii vain samanmerkkisissä puhelimissa, joten Japanista ostettua puhelinta ei voi myöskään käyttää ulkomaillla. Epäkäytännöllistä mutta totta.

Allekirjoittanut tyytyy käyttämään tietokonetta kommunikointivälineenä, kännykkä ei ole todellakaan välttämättömyys. Itse olen käyttänyt omaani täällä herätyskellona.

Tämän reportaasin päätän tähän, nyt väsyttää. Seuraavaan postiin kertoilen shoppailun mahdollisuuksista Japanissa ja kerron yksityiskohtia japanilaisten vaatteiden ostamisesta länsimaiselle vartalolle!

Japanilaisia Jehovia

Aamulla kouluun valmistauduttaessa ovikello soi. En olisi millään uskonut ellen omin silmin olisi nähnyt, mutta sielläpä oli kaksi japanilaista Jehovan todistajaa mukanaan japanilainen Herätkää-lehtinen (japaniksi Mezameyou). Yritin olla nauramatta ihan kohteliaisuussyistä, rouvat kun olivat kovin ystävällisiä ja uteliaita tietämään mistä olimme, milloin olimme tulleet Japaniin, miten viihdyimme ja haluaisimmeko kenties englanninkielisen esitteen. Sain suht pokerinaamalla kieltäydyttyä kunniasta.

Menimme kouluun lounastunniksi halvan ruoan perässä. Kipollinen soba-nuudeleita lisukkeineen plus yksi onigiri maksoi 270 jeniä, 20 jeniä enemmän kuin bussilippu Joshibiin. Kyseinen ateria piti minut erittäin kylläisenä kahdestatoista seitsemään, joten ihan turhasta ei ainakaan maksettu.

Iltapäivätunnit istuin tietokoneluokassa, ensimmäistä kertaa eläissäni Macintoshin kimpussa. Kaksi tyttöä, Yukari ja Mari, omivat minut samantien ja istuttivat minut väliinsä. Yukari osaa englantia varsin hyvin, joten hän selitti tunnilla saadun tehtävän englanniksi kun opettajan pitkähköt puheet menivät ohi korvien. Teemme lyhytfilmin pienryhmissä iMovie-ohjelmalla - valokuvia, videopätkiä, musiikkia, mitä tahansa. Päädyimme pitkällisen pohdinnan jälkeen ottamaan Sapporon reissuni ja ensitunnelmani Japaniin saavuttua filmin teemaksi, sillä kumpikaan meistä ei keksinyt mitään. >////<;;; Opettaja ei osaa englantia, mutta hän selitti minulle erikseen projektin aikataulun ja idean yksinkertaisemmalla japanilla kun kävin tuntien välissä kysymässä.

Olin kotona lopulta vasta kuudelta. Bussimatka kotiin kesti puolisen tuntia, poisjäätyäni jumituin vielä kirjakauppaan toviksi kun sellaisen vihdoinkin löysin aseman läheltä. Käväisin kotona pikaisesti ja sitten palasin takaisin aseman supermarkettiin hakemaan ruokaa. Olen ollut kotona vasta muutaman tunnin, mutta olen jo nyt rättiväsynyt, joten taidan kömpiä nukkumaan. Onneksi minulla on koulua vasta iltapäivisin, saan nukkua aamulla rauhassa 8:an tai 9:än.

Päiväretki eläintarhaan

Sapporon reissusta vielä viimeinen reportaasi, nimittäin Maruyaman eläintarhasta!


Maruyaman eläintarha oli mielenkiintoinen kokemus, sillä se piti sisällään monia eläimiä, joita ei kotoisasta Korkeasaaresta löydy. Itse eläintarha on varsin pieni, eläinlajeja on noin 200 ja alueeltaan se on Korkeasaarta pienempi, mutta nähtävää riittää silti ja se on suosittu kohde Sapporossa. Allekirjoittanut on hiukkasen väsynyt kirjoittaessaan tätä, joten löpisen vähemmän ja annan teille kuvia ihailtavaksi.


En tiedä mikä tämä kärsäkäs on olevinaan, mutta se on aika söpö kaikesta huolimatta.


Tämä on nyt se paljon puhuttu tanuki.


Albiinoriikinkukko!

Oranki istui kaivamassa nenäänsä samalla kun ihmiset pällistelivät sitä lasin takaa. Se vaatii jo asennetta.

Tämä söpö ja karvainen otus on servaali, pieni mutta kovin sievä kissaeläin.


Metsäkauriilla oli vankka mielipide turisteista, ainakin jos tätä ilmettä on uskominen.

Jääkarhuemo ja kaksoset. :)


Kamerasta loppui akku ennen kuin ehdin ottaa kuvia kultapandoista. D: