Takkitehdas luokassa 1028

Kolme kuukautta Japanissa alkaa olla täynnä, ja samalla vaihtoreissusta on tulevana maanantaina vain kolme viikkoa jäljellä - hurjaa! Aika tosiaan lentää kun pitää itsensä kiireisenä, lentolippuja vaihtamaan mennessäni vaihtoaikaa oli jäljellä kuusi viikkoa ja tuntuu kuin se olisi ollut eilen. Oma rakas kotimaa ja sinne paluu siis lähenee mukavaa tahtia, mutta vielä ehditään nauttimaan koulusta ja vapaa-ajasta japanilaisten keskellä. Maanantaina on nabe-syömingit tiedossa koulukaverin kotona. ;)

Ompelukurssiksi kutsumani vaatteiden valmistuksen kurssi alkaa pikku hiljaa myös lähestymään loppuaan. Valitsin tämän kurssin alun perin siksi, että se vastaa Metropolian kolmosvuoden opintosuunnitelmaa parhaiten, sillä myös Metropolian kolmannen vuoden vaatetussuunnittelijat tekevät kurssityönään takin. Erona näissä kursseissa on lähinnä se, että Suomessa tehdään yleensä paksu villakangastakki talvisiin oloihin, kun taas Japanin lämpöisessä ilmastossa niin paksulle takille ei ole mitään käyttöä, joten nämä soveltuvat lähinnä Suomen alkusyksyyn ja loppukevääseen. Japanista ei helpolla löydä paksua villakangasta, jotta Suomen talveen sopivan takin voisi tehdä, joten ohuempien materiaalien kanssa on mentävä. Joka tapauksessa valmistusmenetelmät - ompelutekniikka ja kaavoitus toisin sanoen - ovat samanlaisia ja kurssin aikana olen oppinut hyvinkin paljon hyödyllistä mitä vaatteiden valmistukseen tulee.


Aluksi lähdettiin liikkeelle tästä - piirustussuunnitelmat takin mallista ja yksityiskohdista, sitten kaavat ja vaatteen protokappale eli 仮縫い (karinui). Suoraan käännettynä karinui tarkoittaisi väliaikaista ommelta tai harsintaa.

Lakanakankaasta tehdystä protosta tultiin parissa viikossa tähän - kääntötakki alkaa olla kasassa. Toinen puoli on valkoista, kauniin pinnan omaavaa ohutta kangasta, toinen taas helmenharmaata ja vähän paksumpaa mutta tekstuuriltaan hillitympää kangasta. Kaulusrakenne on kimonotyyppinen.


Takaa. Kuten kuvasta näkyy, takissa on raglanhiha ja leikkauslinjat, jotka ovat malliltaan aika paljon prinsessaleikkauksesta muistuttavat, mutta lähtevät aika ylhäältä raglansaumasta.

Ja edestä toisin päin käännettynä. Tässä vaiheessa takista puuttuu vielä taskut, jotka tein tänään valmiiksi ja kiinnitin.


Pikkuisen lähempää. Etukappaleen leikkauslinjat menevät, jos saan kehaista itseäni, mielestäni erittäin kauniisti. Voisi myös olla suotavaa kertoa, että takki on tehty omien mittojeni mukaan eikä siis istu edes luokan suurimmalle mallinukelle kovin nätisti, niitä kun ei ole tehty 170-senttistä suomalaisnaista ajatellen (varsinkaan sangen rintavaa sellaista, kuten opettaja plus luokkakaverit ovat ottaneet asiakseen huomautella ilkikurisesti ja toisinaan vähän kateellisesti hymyillen). Takissa ei siis ole istuvuusvikoja vaikka se näyttää nuken päällä oudolta. Tänään sovittaessani takkia sain luokkakavereilta innostuneen ”よく似合うじゃん！” ja ”本当にてる！” huudahduksen. (suom. "Istuu/sopii sinulle hyvin!" ja "Näyttää tosiaan!", tässä tapauksessa siis tarkoittaen että valmis takki muistuttaa aikaisemmin tekemiäni piirustuksia)


Ja kurkkaus hihaan! Metropoliassa takkikurssilla olisi ilmeisesti opeteltu vuorittamaan takki, mutta tekniikka on periaatteessa aivan sama kuin kääntötakkia tehdessä sitä lukuunottamatta, että kääntötakissa molemmat puolet tehdään samalla kaavalla kun taas vuoriin tehtäisiin pieniä kaavamuutoksia. Ompelujärjestys on kuitenkin - ainakin japanilaisen opettajan mukaan - sama, joten uskon oppineeni sen mitä pitikin.

Olen luokan ainoa, joka on päässyt näin nopeasti melkein loppusuoralle takkinsa kanssa. Suomessa on tottunut siihen, että ompelukurssien aikana vaatteiden kokoamiseen on korkeintaan pari viikkoa aikaa ja toiminta on hektistä kun taas täällä rytmi on huomattavasti verkkaisempi, opettaja kiertää koko ajan auttamassa vaikeiden asioiden kanssa ja pelkkien kaavojen tekemiseen on varattu yli kuukausi aikaa. Olisin tässä ajassa ehtinyt laittaa kasaan jo kokonaisen malliston, mutta toisaalta, miksi en nauttisi rauhallisesta työrytmistä kun siihen kerrankin on mahdollisuus? Mielessä on tosin käynyt tehdä samoista kaavoista johdettu takin kanssa yhteensopiva pikkumekko, sillä aikaa on todellakin enemmän kuin tarpeeksi ja kangastakin jäi yli aika reippaasti.

Takin kanssa ollaan siis kohta valmiina, enää tekemättä on kauluksesta yhden pienen virheen korjaaminen, nappien ostaminen ja niiden kiinnitys (plus napinlävet) ja helman viimeistely.

Time out ja päätöksiä

Lukijat ovatkin varmaan huomanneet, että tämä blogi koki pienoiskuoleman kuukaudeksi. Olin kyllä hyvin tietoinen siitä, että päivittäminen on jäänyt ja että on paljon asioita, joista olisin ollut suotavaa raportoida mutta minua ei yksinkertaisesti ole kiinnostanut yhtään. Olen lähinnä keskittynyt elämiseen päivä päivältä, ihan vain siksi, että silloin aika menee nopeasti ja pystyn suurin piirtein jopa nauttimaan täällä olosta koti-ikävästä huolimatta. Suurin pirtein.

Lyhyesti koulufestivaalista
Joshibissa oli koulun omat festivaalit, 女子美祭 (Joshibisai), joka olikin mielenkiintoinen kokemus suomalaisen silmin kun suomalaisissa kouluissa ei juurikaan festivaaleja järjestetä, ainakaan tällaisessa mittakaavassa. Allekirjoittanut lupautui auttamaan muotinäytöksen kanssa ja siitä tulikin hieno spektaakkeli. Muutkin osa-alueet festivaaleista olivat mielenkiintoiset - kun minua ei tarvittu näytöksen parissa, kiersin muita rakennuksia ja tutkin erityisesti opiskelijoiden pitämiä myyntipöytiä, joissa oli myynnissä heidän omilla kuvituksillaan varustettuja postikortteja, avaimenperiä, pinssejä jne. Tulin siinä ostaneeksikin jos jonkinmoista korttia, ja samalla heräsi se tuttu kutkuttava tunne, jonka yleensä yhdistän animetapahtumien taidekujiin. Suomeen palattua alkaa pikku hiljaa meikäläisen valmistautuminen ensikesän tapahtumiin...

Festivaalin jälkeen suuntasimme sunnuntai-iltana Sagami-Oonon aseman läheisyydessä sijaitsevaan izakayaan eli japanilaistyyliseen baariin (paremman sanan puutteessa, izakaya kun nyt ei oikein baarilta näytä eikä tunnu). Seurasi kolmisen tuntia iloista syöminkiä ja - muiden puolesta - juominkia, itse tyydyin kuumaan oolong-teehen ja pienen patistelun jälkeen yhden lasillisen jotain mangon makuista alkomahooliakin tuli maistettua. Ei sitten mitään hajua mitä tai miten vahvaa se oli, sillä listassa luki vain サワーマンゴー eli hapan mango. Omaan suuhuni se ei kyllä ollut erityisen hapanta, itse lähinnä kiinnostuin siitä kun se oli niin hilpeän keltaista juomaa.

Isomman skaalan päätös
Viime sunnuntaina reissasimme Tokioon kämppikseni kanssa, hän suuntasi kavereita tapaamaan ja minä Shiodomeen etsimään käsiini All Nippon Airwaysin lipputoimiston. Asiat menivät kerrankin minun mielikseni, sain kuin sainkin vaihdettua paluupäiväni aikaisemmaksi varsin kohtuulliseen 10.000 jenin hintaan (siinä 70€ kieppeillä). Allekirjoittanut suuntaa takaisin Suomeen jo 21. joulukuuta eli noin viiden viikon päästä.

Omaa oloani täällä tieto pian koittavasta kotiinpaluusta helpottaa kovasti, tuntuu siltä kuin olisi vihdoinkin jokin päämäärä tai syy olla täällä: odottaa kotiinpääsyä. Se antaa myös sopivan deadlinen koulutöille, onhan takki ja nahkalaukku melko lailla pakko saada valmiiksi tuohon mennessä että saa arvosanan. En onneksi ehdi murehtia mitään kouluviikkojen aikana, olen sen verran kovalla tohinalla tuon takin valmistuksen pauloissa että ei tule siinä puuhastellessa edes mieleen olla allapäin.

Opettajat kehuivat kovasti työtäni takin kaavojen ja prototyypin (tai "koeompelun" jos niin tahdotte) parissa, joten vähemmästäkin motivoituu. Kaavoituksessa ja valmistuksessa on asioita, jotka tehdään eri tavalla Suomessa ja Japanissa, joten tämä aiheutti hiukan vaikeuksia aluksi, kun opettajat eivät ensin käsittäneet minun tietävän mitä teen. Pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen ja pääsin hyvin vähäisin kaavamuutoksin (kädentietä leveämmäksi ja pientä kauluksen muodon fiksausta) aloittamaan oikean takin tekemistä. Olen aika hilpeällä tuulella, sillä tämä on ensimmäinen kerta kun selviän näin vähäisillä muutoksilla minkään vaatteen valmistuksen kanssa. Olenkin luokassani ensimmäisenä jo aloittanut oikein takin tekoa, suurin osa on saanut kaavat vasta tehtyä ja aloittelee proton ompelua. Tässähän voisi ylpistyä jos ei olisi varuillaan. :) Eli kyllä näitä ilonaiheitakin on täällä vaikka joskus iltaisin nukkumaanmennessä tulee yksinäinen olo. Ei tätä kodiksi voi sanoa enkä sellaisena tätä kai tule koskaan ajattelemaankaan, mutta väliaikaisasumuksena ihan käypä. Kaikki menee niin kauan kuin muistan ajatella, että tämä on vain hetkellistä.

Viisi viikkoa. Sitten tämä satu on päättynyt - lumous purkaantuu, kaikki on kuin ennenkin. Voin leikkiä, etten ole koskaan ollutkaan missään. Se oli vain pitkä, pitkä uni. Tosin unen päättymistä ennen yritän pitää tätä blogia vielä pystyssä vähän aikaa.

Seuraavaksi tulossa kuvia ja kertomusta takin valmistuksesta!

Tervetuliaisjuhlat

Allekirjoittaneelle pidettiin pienimuotoiset tervetuliaisjuhlat/syömingit torstai-iltana tuntien jälkeen. Tässä vähän kuvia blogin yleistä mielialaa nostamaan. Valokuvista voi myös päätellä, että allekirjoittanut on parantunut paisetaudistaan kiitettävästi, kasvot kun näyttävät jo täysin ihmismäisiltä.

Olisinpa Suomessa

Muistelin tässä toissapäivänä, että joskus Kupolin foorumeilla keskusteltiin aiheesta "Muuttaisitko tilasuuden tullen Japaniin?" ja moni nuori animen ja mangan ystävä oli tietty sitä mieltä, että ilman muuta. Minulla oli jo silloin epäilykseni, olenhan luonteeltani se kuuluisa epäilevä Tuomas.

Nyt täällä asuessa ei ole epäilystäkään siitä, mitä vastaisin jos joku tulisi asiaa kysymään. Ei, en muuttaisi. Olen ollut Japanissa nyt kuusi viikkoa. Hauskaa on ollut, kiitos kysymästä, ja kavereita on saatu. Eipä siinä mitään. Mutta tunnen iltaisin hyvin usein ahdistuksen siitä, että olen henkisesti keskellä ei-mitään uppo-oudossa maassa, jonka kieltä puhun korkeintaan keskinkertaisesti. En voi sanoa, että olisin kotiutunut tänne. Kun ajattelen sanaa 'koti', siitä ei tule mieleen mitään Japaniin viittaavaakaan. Suomi siellä ajatuksissa häilyy. Voisin sanoa, että koti-ikävä kalvaa edelleen. Kysymys ei niinkään ole siitä, että elämä Suomessa olisi keskimäärin helpompaa. Kun palaan kotiin, siellä tietenkin on se helppoa, että asun perheeni kanssa eikä vuokrakustannuksia tietenkään ole, mutta joskus sielläkin on aloitettava itsenäinen elämä. Ei, kyse ei ole niin yksinkertaisesti asumiskustannuksiltaan halvemman elämän kaipuusta.

Ennen kaikkea kaipaan sitä, että voin asioida omalla kielelläni, että paikalliset tavat ovat minulle tuttuja ja turvallisia, että pystyn lukemaan kaupan mainoksen ilman sanakirjaa ja en tunne itseäni koko ajan ulkopuoliseksi. Minulla on erittäin ulkopuolinen olo edelleen, vaikka ihmiset ovat ystävällisiä ja ymmärtäväisiä vajavaista kielitaitoani kohtaan enkä ole yhtään ilkeämielistä sanaa joutunut kuulemaan (ainakaan sellaista, jonka merkityksen tajuaisin). Kaipaan suuresti kotimaani olosuhteita, säätä, maisemia, tuttuja paikkoja ja ihmisiä, tuttua kieltä ja arkirutiineja. Tahdon saada ne aamumurot kuten ennenkin ja käydä ruokatunnilla ulkoiluttamassa koiraa ja mennä polkupyörällä äidille vapaailtaisin ja pulahtaa hyiseen järviveteen Vantaan Kuusijärvellä. Kaipaan myös suomalaista ruokaa - mistä täältä saa makaronilaatikkoa tai perunamuussia? Toisin sanoen kaipaan takaisin normaaliin arkeeni ja tuttuihin kuvioihin ja tuttujen ihmisten luo. Minulla ei ole seikkailuhenkeä eikä kaukokaipuuta - tajuan täällä selkeämmin kuin koskaan, että haluan elää elämäni Suomessa niin hyvässä kuin pahassa. Japani on ihan kiva maa, sen myönnän, mutta en oikein ymmärrä miksi joku varta vasten haluaisi jäädä tänne pysyvästi. Ei täällä minusta ole sen enempää mitään kuin Suomessakaan - samaa pätee myös toisin päin. Kyse on kai lähinnä siitä, että koko elämäni on jossain muualla.

Tämän vuodatuksen jälkeen on sopivaa mainita, että muutan ensikuussa paluupäiväni joulukuun loppuun aiotusta tammikuun 8:sta. Haluan uudeksi vuodeksi kotiin ja ehtiä levähtämään lomalla koti-Suomessa ennen kuin tulee paluu Metropolian kouluarkeen (kaipaan sitäkin). Saisinpa samalla myös nukkua pari päivää aikaeroväsymystä pois.

Onneksi marraskuuhun ei ole enää niin pitkää matkaa, kohta ollaan jo puolessa välissä ja voi keskittyä ajattelemaan, että ei tätä enää kauan tarvitse jaksaa...

Sairaana Japanissa

Allekirjoittanut huomasi, että ilman matkavakuutusta Japanissa on kallista tulla sairaaksi.

Ensimmäiset sairastumisen merkit ilmaantuivat 11. päivän tienoilla, kun leukaani oli ilmestynyt yön aikana kaksi sormenpään kokoista rupea. Seuraavan viikon kuluessa ne pikku hiljaa suurenivat, ja Silver Week-loman aikana levisivät jo varsin vallattomasti. Hälytyskellot rupesivat soimaan viikon kuluttua kun mitään muutosta parempaan ei tuntunut tapahtuvan ja tuli äkkiä kova kiire lääkäriin, mutta se ei onnistunut ihan niin helposti kuten tulin huomanneeksi. Sekä minulla että kämppikselläni on vain suomalaiset kännykät, jotka, kuten jo aikaisemmin mainitsin, eivät toimi täällä muuten kuin herätyskellon virassa eikä Joshibin kv-toimistoon saanut loman takia yhteyttä.

Jalkauduin siis etsimään apua itse. Tavalliset Drug Storet eivät myy flunssaa pahempiin tauteihin lääkkeitä, apteekit olivat kaikki kiinni (paitsi sellaiset, joista saa vain reseptilääkkeitä) ja terveyskeskuksessa että sairaalassa ei ollut päivystys auki loma-aikana. Ei siis auttanut kuin odottaa torstaihin ja koulun alkuun ja mennä heti aamusta aikaisin kv-toimistolle itkemään apua. Sieltä lopulta saikin apua - toimiston johtaja Shimoda-san vilkaisi kasvojani kerran ja kysyi, että onko minulla varaa lääkärikuluihin. Sitten vain ihotautiklinikalle heti sen auettua kymmeneltä. Pääsin englantia osaavalle lääkärille, joka suureksi yllätyksekseni kysyi minulta saman tien olenko kenties suomalainen ja kertoi käyvänsä joka kesä Kuopiossa lomailemassa. Sattumaako? Paljon mahdollista, mutta pikkuisen taikauskoisena ihmisenä tunsin koko jutussa vahvaa peukaloimisen makua.

Diagnoosi tuli ja se oli 飛び火 (tobihi) eli suomeksi märkärupi, kuten äitini oli jo edellisenä viikonloppuna diagnosoinut mesen välityksellä näkemättä kuvaakaan naamastani. Fiksuja nuo äidit. Sain sitten vahvan antibioottikuurin viikoksi ja kahta eri antibioottivoidetta, joilla oireet sitten lähtivätkin. Olen lähes terve jo tässä vaiheessa, hyvällä tuurilla tästä ei jää edes arpia. Lompakkoon se kylläkin teki haavan ja syvän tekikin, lääkärikäynti maksoi vähän alle 3000 jeniä ja lääkkeet 4000. Koko roska vei siis loppukuun ruoka- ja matkarahani niin että kolina vain kävi, onneksi kotiväki pystyi lainaamaan rahaa että pysyn hengissä täällä. Näillä varoilla pitäisi pärjätä lokakuukin, eli tiukkaa tekee mutta eiköhän tässä jotenkin pärjätä. Toivoa sopii, että seuraavaankin vuokraerään tulisi alennus!

Eli mitä tästä opimme:
- ota kunnon matkavakuutus ennen vaihtoon lähtemistä. Se on kallista mutta säästää sinulta aikaa ja rahaa jos tulee tosi kyseeseen myöhemmin.
- mene lääkäriin nyt, heti ja samantien jos tulee jotain, vaikka se olisi kuinka pientä
- hanki japanilainen puhelin mahdollisimman pian
- tai vaihtoehtoisesti pidä puheluja varten säästössä rahaa ja mene vaikka lähimmälle asemalle soittamaan julkisesta puhelimesta
- edelleen puhelimiin liittyen; ota kaikkien yhteyshenkilöiden ja tuttujen numerot ylös, jotta saat edes jonkun kiinni jos tarvitset apua
- se lukee täällä joka paikassa jo valmiiksi, mutta muista pestä kätesi usein
- oikeastaan, huolehdi muustakin hygieniasta niin hyvin kuin mahdollista
- opettele hyödyllisiä sanoja; antibiootti on 抗生物質 (kouseibusshitsu)

Loppukirjoitukseksi mainittakoon, että herkkäihoisen (kuten minun) kannattaa varautua siihen, että Japanin kostean kuuma ilmasto voi tehdä tepposet viileään ilmastovyöhykkeeseen tottuneelle iholle. Muutenkaan ei ole tähtiin kirjoitettu, että pysyt terveenä vaikka olisit kotimaassa ollut kuinka terve tahansa. Vieraassa maassa on pelottavaa sairastua, joten tervettä järkeä peliin ja selvitä mahdollisimman paljon julkisesta terveydenhuollosta ennen lähtöä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa, seuraavaksi vähän pirteämpiin aiheisiin! C: