Olisinpa Suomessa

Muistelin tässä toissapäivänä, että joskus Kupolin foorumeilla keskusteltiin aiheesta "Muuttaisitko tilasuuden tullen Japaniin?" ja moni nuori animen ja mangan ystävä oli tietty sitä mieltä, että ilman muuta. Minulla oli jo silloin epäilykseni, olenhan luonteeltani se kuuluisa epäilevä Tuomas.

Nyt täällä asuessa ei ole epäilystäkään siitä, mitä vastaisin jos joku tulisi asiaa kysymään. Ei, en muuttaisi. Olen ollut Japanissa nyt kuusi viikkoa. Hauskaa on ollut, kiitos kysymästä, ja kavereita on saatu. Eipä siinä mitään. Mutta tunnen iltaisin hyvin usein ahdistuksen siitä, että olen henkisesti keskellä ei-mitään uppo-oudossa maassa, jonka kieltä puhun korkeintaan keskinkertaisesti. En voi sanoa, että olisin kotiutunut tänne. Kun ajattelen sanaa 'koti', siitä ei tule mieleen mitään Japaniin viittaavaakaan. Suomi siellä ajatuksissa häilyy. Voisin sanoa, että koti-ikävä kalvaa edelleen. Kysymys ei niinkään ole siitä, että elämä Suomessa olisi keskimäärin helpompaa. Kun palaan kotiin, siellä tietenkin on se helppoa, että asun perheeni kanssa eikä vuokrakustannuksia tietenkään ole, mutta joskus sielläkin on aloitettava itsenäinen elämä. Ei, kyse ei ole niin yksinkertaisesti asumiskustannuksiltaan halvemman elämän kaipuusta.

Ennen kaikkea kaipaan sitä, että voin asioida omalla kielelläni, että paikalliset tavat ovat minulle tuttuja ja turvallisia, että pystyn lukemaan kaupan mainoksen ilman sanakirjaa ja en tunne itseäni koko ajan ulkopuoliseksi. Minulla on erittäin ulkopuolinen olo edelleen, vaikka ihmiset ovat ystävällisiä ja ymmärtäväisiä vajavaista kielitaitoani kohtaan enkä ole yhtään ilkeämielistä sanaa joutunut kuulemaan (ainakaan sellaista, jonka merkityksen tajuaisin). Kaipaan suuresti kotimaani olosuhteita, säätä, maisemia, tuttuja paikkoja ja ihmisiä, tuttua kieltä ja arkirutiineja. Tahdon saada ne aamumurot kuten ennenkin ja käydä ruokatunnilla ulkoiluttamassa koiraa ja mennä polkupyörällä äidille vapaailtaisin ja pulahtaa hyiseen järviveteen Vantaan Kuusijärvellä. Kaipaan myös suomalaista ruokaa - mistä täältä saa makaronilaatikkoa tai perunamuussia? Toisin sanoen kaipaan takaisin normaaliin arkeeni ja tuttuihin kuvioihin ja tuttujen ihmisten luo. Minulla ei ole seikkailuhenkeä eikä kaukokaipuuta - tajuan täällä selkeämmin kuin koskaan, että haluan elää elämäni Suomessa niin hyvässä kuin pahassa. Japani on ihan kiva maa, sen myönnän, mutta en oikein ymmärrä miksi joku varta vasten haluaisi jäädä tänne pysyvästi. Ei täällä minusta ole sen enempää mitään kuin Suomessakaan - samaa pätee myös toisin päin. Kyse on kai lähinnä siitä, että koko elämäni on jossain muualla.

Tämän vuodatuksen jälkeen on sopivaa mainita, että muutan ensikuussa paluupäiväni joulukuun loppuun aiotusta tammikuun 8:sta. Haluan uudeksi vuodeksi kotiin ja ehtiä levähtämään lomalla koti-Suomessa ennen kuin tulee paluu Metropolian kouluarkeen (kaipaan sitäkin). Saisinpa samalla myös nukkua pari päivää aikaeroväsymystä pois.

Onneksi marraskuuhun ei ole enää niin pitkää matkaa, kohta ollaan jo puolessa välissä ja voi keskittyä ajattelemaan, että ei tätä enää kauan tarvitse jaksaa...

Ruokaa silmälle ja vatsalle

Konbanwa minasan eli ehtoota vaan kaikille! Täällä päin on parhaillaan menossa Silver Week -niminen loma, joten maanantaista keskiviikkoon on vapaata. Loma tuli kyllä tarpeeseen, allekirjoittaneella oli asialleen omistautunut bakteeri-infektio kasvoissa, joka on nyt vasta paranemassa, joten fiilikset eivät ole olleet erityisen riemukkaat. Mutta eteenpäin mennään, ehkäpä torstaina pääsisi vihdoinkin lääkärintarkastukseen kun nyt loman aikana ei tunnu onnistuvan...Apteekit ovat kätevästi lomalla vaikka kaikki muu onkin auki. Outo maa.

Tällaisten asioiden kanssa siis pähkäillään. Mutta nyt esittelen teille, mitä kaikkea outoa sitä voi tästä maasta löytää ostoskoriinsa – vuorossa on herkku- ja tuliaiskierros.

Namia

Kouluruokaa! Koko roskan hinta oli palttiarallaa 450 jeniä – erittäin täysi kipollinen raamen -nuudeleita lisukkeineen ja isohko kakkupala. Pelkästä raamenistakin tulisi jo täyteen, mutta pitihän sitä jälkiruokavalikoimaakin kokeilla... Täytyy sanoa, että Joshibissa on hyvät ruoat ja niillä pärjää aivan reippaasti keskipäivästä iltaan asti.

Tämä oudolta näyttävä leivonnainen on suklaaleipä. Taikinassa on suklaan maku ja väri ja runsaasti suklaamuruja. Oikein hyvää akuuttiin leivonnaisten puutokseen.

Tässä puolestaan on teille paikallista jäätelöä, makuna vihreä tee. Jäätelö on ihanan pehmeää jo suoraan pakastimesta ja vaikkakaan ei yltiömakeaa, maku on erinomainen. Vihreän teen makuista jäätelöä kannattaa kokeilla Japaniin tullessaan!

Samoin suosittelen tätä Joshibin omasta pikkupuodista ostettua vesimelonijäätelöä. Parasta mehujäätä, jota olen koskaan syönyt. Vesimelonin siemeninä ovat pikkuiset suklaapallot. Mmmm.

Lisää leipää, tällä kertaa kyseessä on rusinaleipä. Muistuttaa aika pitkälti tavallisen kauraleivän ja rusinapullan risteytystä, ja maistuu tietysti hyvältä.

Välillä vain herää kysymys, että eikö tässä maassa ole tavallista leipää lainkaan. :D Japanilaisten käsitys leivästä on vähän vinksallaan, mutta se suotakoon heille.

Ostoksia

Ollaanpa rehellisiä. Pidän shoppailusta, ja olisi suorastaan naurettavan sinisilmäistä olettaa, että minut voi lähettää toisella puolella maapalloa ilman, että käyttäisin osan rahoistani johonkin turhanpäiväiseen. Jos se yhtään lohduttaa, suurin osa rahoistani kuitenkin menee ruokaan; sajrakuvat ovat selvästi halvempia kuin pari tölkkiä maitoa.

Löysimme Machidasta second hand- liikkeen nimeltä Book Off. Myyvät siellä käytettynä mm. sarjakuvia, kirjoja, lehtiä ja musiikkia. Varsinainen paratiisi – ja helvetti. Sieltä on vaikeaa päästä pois ja vielä vaikeampi löytää mitään, sillä tavaraa on paljon ja jos et tiedä mitä haet, tulet kuluttamaan siellä monta epätoivoista tuntia. Ensimmäinen vierailuni Book Offissa johti sylilliseen kirjoja ja levyjä, joskin niille tuli hintaa vain vähän päälle 10 euroa, sillä käytetyistä sarjakuvista halvimmat maksavat vain säälittävät 105 jeniä, reippaasti alle euron. CD-levyjäkin saa 250 jenin hintaan.

Asianharrastajat tietävät mistä on kyse – yksi pokkari 90-luvun BL-mangaa ja uusin B-Boy lehti. Jälkimmäisen ostin kehnon päivän päätteeksi mielialaa nostamaan... 8D

Shoujomangaa! Ylhäällä vasemmalla Arina Tanemuran tuorein sarja Sakura-hime Kaden, pari pokkaria Sailor Moonia, ja loput Chiho Saitoun töitä. Päällimmäinen on kooste Shoujo Kakumei Utena tv-animen ensimmäisestä kaudesta, oikea harvinaisuus!

Lisää Chiho Saitouta vasemmalla, sarja on Kanon vuodelta 1996, ilmeisesti heti Utenan jälkeen ilmestynyt (päähahmo näyttää todella paljon Utenalta, hämäävää). Vieressä Kuroshitsujia ja Tsubasaa. Tsubasa oli minulle helpoin lukea japaniksi jostain syystä, luin koko pokkarin allepuolessa tunnissa ja tajusin ihmeen paljon. Sinänsä hassua, että CLAMPin sarjat eivät ole aina kovin helppotajuisia (kehittelevät omia sanoja ja kanjiyhdistelmiä, joita ei pysty kääntämään).

Ylävasemmalta lähtien: Sweetboxin albumi Adagio, joka löytyi tänään 250 jenillä Book Offista ja sisältää täyspitkät versiot FFX-2:ssa olleista 1000 Words- ja real Emotion -kappaleista. Sweetbox is love! Vieressä AI:n single Story, Koda Kumin albumi Best ~second session~ (erittäin herkullinen DVD:n sisältävä julkaisu).

Alavasemmalta: Tommy february6:n tuore kokoelmalevy DVD:n kera, Yuna Iton albumi Wish, jossa on myös DVD (ja musiikkivideo, jossa Yuna laulaa Celine Dionin kanssa!) sekä Hitomi Shimatanin vähän vanhempi albumi GATE -Scena III-.

Vaikea sanoa mikä näistä levyistä on suosikkini, mutta taidan kallistua Sweetboxiin. Siihen ainoaan ostamaani englanninkieliseen levyyn!

Ja lopuksi...
(rumpujen pärinää)

Huippuharvinainen Utenan ensimmäisen kauden soundtrack! Kyllä, koko 10 CD:n keräilyboksin hankinta on suunnitteilla, mutta tämä oli vielä jokin erikoispainos, jossa tuli kuvakirja mukana. Ei fania voi enempää hemmotella.

Valokuvakierros Sagami-Oonoon

Nyt tehdään kevyempi postaus; esittelen teille asunnon ja alueen, jossa minä ja Noora asumme. Tervetuloa Sagami-Oonoon! (kuvat otettu suurimmaksi osaksi sunnuntaina 6.9.09, eli päälle viikko sitten)

Makuuhuone - samantien sotkettu kun tavaroiden purku alkoi...

Olohuoneesta kuvaa. Vasemmalla olisi vielä tv-taso ja itse tv, plus dvd-soitin. Kaikki ateriat muuten syödään täällä, koska varsinaista ruokailupaikkaa ei ole.

Äärimmäisen tärkeää; saippua. Se näyttää aivan kiiviltä, mutta on itse asiassa käsisaippua.


Siinä se nyt on, oma koti. Tässä aurinkoinen näkymä asuintaloomme, portin takaa näkyy "takapiha", joskaan siellä ei mitään oleskelualuetta ole.

Tässä parempi kuva. Pyykit roikkuvat olohuoneen ikkunan edessä.


Menossa shoppailemaan.

...ja risteyksessä tulikin vastaan kulkue juhlistamassa syksyä! Tapahtuma oli yksinkertaisesti akimatsuri, syysjuhla. Juhlijat huusivat mennessään "Wasshai! Wasshai!". Kyseisen huudon merkitys on minulle suuri kysymysmerkki, todennäköisesti kyse on jostain rituaalisesta huudahduksesta.

Sagami-Oonon aseman pääsisäänkäynti. Asemalla on kahdeksassa kerroksessa ostospaikkoja ja ravintoloita, joten tutkivattavaa - ja ostettavaa - riittää.

Aseman pohjoissisäänkäynnin edustalla menossa oli ulkoilmakonsertti. Yoshiken-niminen laulaja viihdytti pientä mutta kiinnostunutta yleisöä. Oli siinä pojalla melkoinen lauluääni!

Sagami-Oonon asema iltahämärässä, eli arviolta kuuden aikoihin.

Lisää iltahämärää ja -ruuhkaa. Varsin kaunis paikka asua, pakko myöntää. Kyllä täällä nelisen kuukautta viihtyy! :)