Japanilaisia Jehovia

Aamulla kouluun valmistauduttaessa ovikello soi. En olisi millään uskonut ellen omin silmin olisi nähnyt, mutta sielläpä oli kaksi japanilaista Jehovan todistajaa mukanaan japanilainen Herätkää-lehtinen (japaniksi Mezameyou). Yritin olla nauramatta ihan kohteliaisuussyistä, rouvat kun olivat kovin ystävällisiä ja uteliaita tietämään mistä olimme, milloin olimme tulleet Japaniin, miten viihdyimme ja haluaisimmeko kenties englanninkielisen esitteen. Sain suht pokerinaamalla kieltäydyttyä kunniasta.

Menimme kouluun lounastunniksi halvan ruoan perässä. Kipollinen soba-nuudeleita lisukkeineen plus yksi onigiri maksoi 270 jeniä, 20 jeniä enemmän kuin bussilippu Joshibiin. Kyseinen ateria piti minut erittäin kylläisenä kahdestatoista seitsemään, joten ihan turhasta ei ainakaan maksettu.

Iltapäivätunnit istuin tietokoneluokassa, ensimmäistä kertaa eläissäni Macintoshin kimpussa. Kaksi tyttöä, Yukari ja Mari, omivat minut samantien ja istuttivat minut väliinsä. Yukari osaa englantia varsin hyvin, joten hän selitti tunnilla saadun tehtävän englanniksi kun opettajan pitkähköt puheet menivät ohi korvien. Teemme lyhytfilmin pienryhmissä iMovie-ohjelmalla - valokuvia, videopätkiä, musiikkia, mitä tahansa. Päädyimme pitkällisen pohdinnan jälkeen ottamaan Sapporon reissuni ja ensitunnelmani Japaniin saavuttua filmin teemaksi, sillä kumpikaan meistä ei keksinyt mitään. >////<;;; Opettaja ei osaa englantia, mutta hän selitti minulle erikseen projektin aikataulun ja idean yksinkertaisemmalla japanilla kun kävin tuntien välissä kysymässä.

Olin kotona lopulta vasta kuudelta. Bussimatka kotiin kesti puolisen tuntia, poisjäätyäni jumituin vielä kirjakauppaan toviksi kun sellaisen vihdoinkin löysin aseman läheltä. Käväisin kotona pikaisesti ja sitten palasin takaisin aseman supermarkettiin hakemaan ruokaa. Olen ollut kotona vasta muutaman tunnin, mutta olen jo nyt rättiväsynyt, joten taidan kömpiä nukkumaan. Onneksi minulla on koulua vasta iltapäivisin, saan nukkua aamulla rauhassa 8:an tai 9:än.