sunnuntai 11. lokakuuta 2009
Tervetuliaisjuhlat
Allekirjoittaneelle pidettiin pienimuotoiset tervetuliaisjuhlat/syömingit torstai-iltana tuntien jälkeen. Tässä vähän kuvia blogin yleistä mielialaa nostamaan. Valokuvista voi myös päätellä, että allekirjoittanut on parantunut paisetaudistaan kiitettävästi, kasvot kun näyttävät jo täysin ihmismäisiltä.
Olisinpa Suomessa
Muistelin tässä toissapäivänä, että joskus Kupolin foorumeilla keskusteltiin aiheesta "Muuttaisitko tilasuuden tullen Japaniin?" ja moni nuori animen ja mangan ystävä oli tietty sitä mieltä, että ilman muuta. Minulla oli jo silloin epäilykseni, olenhan luonteeltani se kuuluisa epäilevä Tuomas.
Nyt täällä asuessa ei ole epäilystäkään siitä, mitä vastaisin jos joku tulisi asiaa kysymään. Ei, en muuttaisi. Olen ollut Japanissa nyt kuusi viikkoa. Hauskaa on ollut, kiitos kysymästä, ja kavereita on saatu. Eipä siinä mitään. Mutta tunnen iltaisin hyvin usein ahdistuksen siitä, että olen henkisesti keskellä ei-mitään uppo-oudossa maassa, jonka kieltä puhun korkeintaan keskinkertaisesti. En voi sanoa, että olisin kotiutunut tänne. Kun ajattelen sanaa 'koti', siitä ei tule mieleen mitään Japaniin viittaavaakaan. Suomi siellä ajatuksissa häilyy. Voisin sanoa, että koti-ikävä kalvaa edelleen. Kysymys ei niinkään ole siitä, että elämä Suomessa olisi keskimäärin helpompaa. Kun palaan kotiin, siellä tietenkin on se helppoa, että asun perheeni kanssa eikä vuokrakustannuksia tietenkään ole, mutta joskus sielläkin on aloitettava itsenäinen elämä. Ei, kyse ei ole niin yksinkertaisesti asumiskustannuksiltaan halvemman elämän kaipuusta.
Ennen kaikkea kaipaan sitä, että voin asioida omalla kielelläni, että paikalliset tavat ovat minulle tuttuja ja turvallisia, että pystyn lukemaan kaupan mainoksen ilman sanakirjaa ja en tunne itseäni koko ajan ulkopuoliseksi. Minulla on erittäin ulkopuolinen olo edelleen, vaikka ihmiset ovat ystävällisiä ja ymmärtäväisiä vajavaista kielitaitoani kohtaan enkä ole yhtään ilkeämielistä sanaa joutunut kuulemaan (ainakaan sellaista, jonka merkityksen tajuaisin). Kaipaan suuresti kotimaani olosuhteita, säätä, maisemia, tuttuja paikkoja ja ihmisiä, tuttua kieltä ja arkirutiineja. Tahdon saada ne aamumurot kuten ennenkin ja käydä ruokatunnilla ulkoiluttamassa koiraa ja mennä polkupyörällä äidille vapaailtaisin ja pulahtaa hyiseen järviveteen Vantaan Kuusijärvellä. Kaipaan myös suomalaista ruokaa - mistä täältä saa makaronilaatikkoa tai perunamuussia? Toisin sanoen kaipaan takaisin normaaliin arkeeni ja tuttuihin kuvioihin ja tuttujen ihmisten luo. Minulla ei ole seikkailuhenkeä eikä kaukokaipuuta - tajuan täällä selkeämmin kuin koskaan, että haluan elää elämäni Suomessa niin hyvässä kuin pahassa. Japani on ihan kiva maa, sen myönnän, mutta en oikein ymmärrä miksi joku varta vasten haluaisi jäädä tänne pysyvästi. Ei täällä minusta ole sen enempää mitään kuin Suomessakaan - samaa pätee myös toisin päin. Kyse on kai lähinnä siitä, että koko elämäni on jossain muualla.
Tämän vuodatuksen jälkeen on sopivaa mainita, että muutan ensikuussa paluupäiväni joulukuun loppuun aiotusta tammikuun 8:sta. Haluan uudeksi vuodeksi kotiin ja ehtiä levähtämään lomalla koti-Suomessa ennen kuin tulee paluu Metropolian kouluarkeen (kaipaan sitäkin). Saisinpa samalla myös nukkua pari päivää aikaeroväsymystä pois.
Onneksi marraskuuhun ei ole enää niin pitkää matkaa, kohta ollaan jo puolessa välissä ja voi keskittyä ajattelemaan, että ei tätä enää kauan tarvitse jaksaa...
Nyt täällä asuessa ei ole epäilystäkään siitä, mitä vastaisin jos joku tulisi asiaa kysymään. Ei, en muuttaisi. Olen ollut Japanissa nyt kuusi viikkoa. Hauskaa on ollut, kiitos kysymästä, ja kavereita on saatu. Eipä siinä mitään. Mutta tunnen iltaisin hyvin usein ahdistuksen siitä, että olen henkisesti keskellä ei-mitään uppo-oudossa maassa, jonka kieltä puhun korkeintaan keskinkertaisesti. En voi sanoa, että olisin kotiutunut tänne. Kun ajattelen sanaa 'koti', siitä ei tule mieleen mitään Japaniin viittaavaakaan. Suomi siellä ajatuksissa häilyy. Voisin sanoa, että koti-ikävä kalvaa edelleen. Kysymys ei niinkään ole siitä, että elämä Suomessa olisi keskimäärin helpompaa. Kun palaan kotiin, siellä tietenkin on se helppoa, että asun perheeni kanssa eikä vuokrakustannuksia tietenkään ole, mutta joskus sielläkin on aloitettava itsenäinen elämä. Ei, kyse ei ole niin yksinkertaisesti asumiskustannuksiltaan halvemman elämän kaipuusta.
Ennen kaikkea kaipaan sitä, että voin asioida omalla kielelläni, että paikalliset tavat ovat minulle tuttuja ja turvallisia, että pystyn lukemaan kaupan mainoksen ilman sanakirjaa ja en tunne itseäni koko ajan ulkopuoliseksi. Minulla on erittäin ulkopuolinen olo edelleen, vaikka ihmiset ovat ystävällisiä ja ymmärtäväisiä vajavaista kielitaitoani kohtaan enkä ole yhtään ilkeämielistä sanaa joutunut kuulemaan (ainakaan sellaista, jonka merkityksen tajuaisin). Kaipaan suuresti kotimaani olosuhteita, säätä, maisemia, tuttuja paikkoja ja ihmisiä, tuttua kieltä ja arkirutiineja. Tahdon saada ne aamumurot kuten ennenkin ja käydä ruokatunnilla ulkoiluttamassa koiraa ja mennä polkupyörällä äidille vapaailtaisin ja pulahtaa hyiseen järviveteen Vantaan Kuusijärvellä. Kaipaan myös suomalaista ruokaa - mistä täältä saa makaronilaatikkoa tai perunamuussia? Toisin sanoen kaipaan takaisin normaaliin arkeeni ja tuttuihin kuvioihin ja tuttujen ihmisten luo. Minulla ei ole seikkailuhenkeä eikä kaukokaipuuta - tajuan täällä selkeämmin kuin koskaan, että haluan elää elämäni Suomessa niin hyvässä kuin pahassa. Japani on ihan kiva maa, sen myönnän, mutta en oikein ymmärrä miksi joku varta vasten haluaisi jäädä tänne pysyvästi. Ei täällä minusta ole sen enempää mitään kuin Suomessakaan - samaa pätee myös toisin päin. Kyse on kai lähinnä siitä, että koko elämäni on jossain muualla.
Tämän vuodatuksen jälkeen on sopivaa mainita, että muutan ensikuussa paluupäiväni joulukuun loppuun aiotusta tammikuun 8:sta. Haluan uudeksi vuodeksi kotiin ja ehtiä levähtämään lomalla koti-Suomessa ennen kuin tulee paluu Metropolian kouluarkeen (kaipaan sitäkin). Saisinpa samalla myös nukkua pari päivää aikaeroväsymystä pois.
Onneksi marraskuuhun ei ole enää niin pitkää matkaa, kohta ollaan jo puolessa välissä ja voi keskittyä ajattelemaan, että ei tätä enää kauan tarvitse jaksaa...
tiistai 29. syyskuuta 2009
Sairaana Japanissa
Allekirjoittanut huomasi, että ilman matkavakuutusta Japanissa on kallista tulla sairaaksi.
Ensimmäiset sairastumisen merkit ilmaantuivat 11. päivän tienoilla, kun leukaani oli ilmestynyt yön aikana kaksi sormenpään kokoista rupea. Seuraavan viikon kuluessa ne pikku hiljaa suurenivat, ja Silver Week-loman aikana levisivät jo varsin vallattomasti. Hälytyskellot rupesivat soimaan viikon kuluttua kun mitään muutosta parempaan ei tuntunut tapahtuvan ja tuli äkkiä kova kiire lääkäriin, mutta se ei onnistunut ihan niin helposti kuten tulin huomanneeksi. Sekä minulla että kämppikselläni on vain suomalaiset kännykät, jotka, kuten jo aikaisemmin mainitsin, eivät toimi täällä muuten kuin herätyskellon virassa eikä Joshibin kv-toimistoon saanut loman takia yhteyttä.
Jalkauduin siis etsimään apua itse. Tavalliset Drug Storet eivät myy flunssaa pahempiin tauteihin lääkkeitä, apteekit olivat kaikki kiinni (paitsi sellaiset, joista saa vain reseptilääkkeitä) ja terveyskeskuksessa että sairaalassa ei ollut päivystys auki loma-aikana. Ei siis auttanut kuin odottaa torstaihin ja koulun alkuun ja mennä heti aamusta aikaisin kv-toimistolle itkemään apua. Sieltä lopulta saikin apua - toimiston johtaja Shimoda-san vilkaisi kasvojani kerran ja kysyi, että onko minulla varaa lääkärikuluihin. Sitten vain ihotautiklinikalle heti sen auettua kymmeneltä. Pääsin englantia osaavalle lääkärille, joka suureksi yllätyksekseni kysyi minulta saman tien olenko kenties suomalainen ja kertoi käyvänsä joka kesä Kuopiossa lomailemassa. Sattumaako? Paljon mahdollista, mutta pikkuisen taikauskoisena ihmisenä tunsin koko jutussa vahvaa peukaloimisen makua.
Diagnoosi tuli ja se oli 飛び火 (tobihi) eli suomeksi märkärupi, kuten äitini oli jo edellisenä viikonloppuna diagnosoinut mesen välityksellä näkemättä kuvaakaan naamastani. Fiksuja nuo äidit. Sain sitten vahvan antibioottikuurin viikoksi ja kahta eri antibioottivoidetta, joilla oireet sitten lähtivätkin. Olen lähes terve jo tässä vaiheessa, hyvällä tuurilla tästä ei jää edes arpia. Lompakkoon se kylläkin teki haavan ja syvän tekikin, lääkärikäynti maksoi vähän alle 3000 jeniä ja lääkkeet 4000. Koko roska vei siis loppukuun ruoka- ja matkarahani niin että kolina vain kävi, onneksi kotiväki pystyi lainaamaan rahaa että pysyn hengissä täällä. Näillä varoilla pitäisi pärjätä lokakuukin, eli tiukkaa tekee mutta eiköhän tässä jotenkin pärjätä. Toivoa sopii, että seuraavaankin vuokraerään tulisi alennus!
Eli mitä tästä opimme:
- ota kunnon matkavakuutus ennen vaihtoon lähtemistä. Se on kallista mutta säästää sinulta aikaa ja rahaa jos tulee tosi kyseeseen myöhemmin.
- mene lääkäriin nyt, heti ja samantien jos tulee jotain, vaikka se olisi kuinka pientä
- hanki japanilainen puhelin mahdollisimman pian
- tai vaihtoehtoisesti pidä puheluja varten säästössä rahaa ja mene vaikka lähimmälle asemalle soittamaan julkisesta puhelimesta
- edelleen puhelimiin liittyen; ota kaikkien yhteyshenkilöiden ja tuttujen numerot ylös, jotta saat edes jonkun kiinni jos tarvitset apua
- se lukee täällä joka paikassa jo valmiiksi, mutta muista pestä kätesi usein
- oikeastaan, huolehdi muustakin hygieniasta niin hyvin kuin mahdollista
- opettele hyödyllisiä sanoja; antibiootti on 抗生物質 (kouseibusshitsu)
Loppukirjoitukseksi mainittakoon, että herkkäihoisen (kuten minun) kannattaa varautua siihen, että Japanin kostean kuuma ilmasto voi tehdä tepposet viileään ilmastovyöhykkeeseen tottuneelle iholle. Muutenkaan ei ole tähtiin kirjoitettu, että pysyt terveenä vaikka olisit kotimaassa ollut kuinka terve tahansa. Vieraassa maassa on pelottavaa sairastua, joten tervettä järkeä peliin ja selvitä mahdollisimman paljon julkisesta terveydenhuollosta ennen lähtöä.
Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa, seuraavaksi vähän pirteämpiin aiheisiin! C:
Ensimmäiset sairastumisen merkit ilmaantuivat 11. päivän tienoilla, kun leukaani oli ilmestynyt yön aikana kaksi sormenpään kokoista rupea. Seuraavan viikon kuluessa ne pikku hiljaa suurenivat, ja Silver Week-loman aikana levisivät jo varsin vallattomasti. Hälytyskellot rupesivat soimaan viikon kuluttua kun mitään muutosta parempaan ei tuntunut tapahtuvan ja tuli äkkiä kova kiire lääkäriin, mutta se ei onnistunut ihan niin helposti kuten tulin huomanneeksi. Sekä minulla että kämppikselläni on vain suomalaiset kännykät, jotka, kuten jo aikaisemmin mainitsin, eivät toimi täällä muuten kuin herätyskellon virassa eikä Joshibin kv-toimistoon saanut loman takia yhteyttä.
Jalkauduin siis etsimään apua itse. Tavalliset Drug Storet eivät myy flunssaa pahempiin tauteihin lääkkeitä, apteekit olivat kaikki kiinni (paitsi sellaiset, joista saa vain reseptilääkkeitä) ja terveyskeskuksessa että sairaalassa ei ollut päivystys auki loma-aikana. Ei siis auttanut kuin odottaa torstaihin ja koulun alkuun ja mennä heti aamusta aikaisin kv-toimistolle itkemään apua. Sieltä lopulta saikin apua - toimiston johtaja Shimoda-san vilkaisi kasvojani kerran ja kysyi, että onko minulla varaa lääkärikuluihin. Sitten vain ihotautiklinikalle heti sen auettua kymmeneltä. Pääsin englantia osaavalle lääkärille, joka suureksi yllätyksekseni kysyi minulta saman tien olenko kenties suomalainen ja kertoi käyvänsä joka kesä Kuopiossa lomailemassa. Sattumaako? Paljon mahdollista, mutta pikkuisen taikauskoisena ihmisenä tunsin koko jutussa vahvaa peukaloimisen makua.
Diagnoosi tuli ja se oli 飛び火 (tobihi) eli suomeksi märkärupi, kuten äitini oli jo edellisenä viikonloppuna diagnosoinut mesen välityksellä näkemättä kuvaakaan naamastani. Fiksuja nuo äidit. Sain sitten vahvan antibioottikuurin viikoksi ja kahta eri antibioottivoidetta, joilla oireet sitten lähtivätkin. Olen lähes terve jo tässä vaiheessa, hyvällä tuurilla tästä ei jää edes arpia. Lompakkoon se kylläkin teki haavan ja syvän tekikin, lääkärikäynti maksoi vähän alle 3000 jeniä ja lääkkeet 4000. Koko roska vei siis loppukuun ruoka- ja matkarahani niin että kolina vain kävi, onneksi kotiväki pystyi lainaamaan rahaa että pysyn hengissä täällä. Näillä varoilla pitäisi pärjätä lokakuukin, eli tiukkaa tekee mutta eiköhän tässä jotenkin pärjätä. Toivoa sopii, että seuraavaankin vuokraerään tulisi alennus!
Eli mitä tästä opimme:
- ota kunnon matkavakuutus ennen vaihtoon lähtemistä. Se on kallista mutta säästää sinulta aikaa ja rahaa jos tulee tosi kyseeseen myöhemmin.
- mene lääkäriin nyt, heti ja samantien jos tulee jotain, vaikka se olisi kuinka pientä
- hanki japanilainen puhelin mahdollisimman pian
- tai vaihtoehtoisesti pidä puheluja varten säästössä rahaa ja mene vaikka lähimmälle asemalle soittamaan julkisesta puhelimesta
- edelleen puhelimiin liittyen; ota kaikkien yhteyshenkilöiden ja tuttujen numerot ylös, jotta saat edes jonkun kiinni jos tarvitset apua
- se lukee täällä joka paikassa jo valmiiksi, mutta muista pestä kätesi usein
- oikeastaan, huolehdi muustakin hygieniasta niin hyvin kuin mahdollista
- opettele hyödyllisiä sanoja; antibiootti on 抗生物質 (kouseibusshitsu)
Loppukirjoitukseksi mainittakoon, että herkkäihoisen (kuten minun) kannattaa varautua siihen, että Japanin kostean kuuma ilmasto voi tehdä tepposet viileään ilmastovyöhykkeeseen tottuneelle iholle. Muutenkaan ei ole tähtiin kirjoitettu, että pysyt terveenä vaikka olisit kotimaassa ollut kuinka terve tahansa. Vieraassa maassa on pelottavaa sairastua, joten tervettä järkeä peliin ja selvitä mahdollisimman paljon julkisesta terveydenhuollosta ennen lähtöä.
Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa, seuraavaksi vähän pirteämpiin aiheisiin! C:
maanantai 21. syyskuuta 2009
Ruokaa silmälle ja vatsalle
Konbanwa minasan eli ehtoota vaan kaikille! Täällä päin on parhaillaan menossa Silver Week -niminen loma, joten maanantaista keskiviikkoon on vapaata. Loma tuli kyllä tarpeeseen, allekirjoittaneella oli asialleen omistautunut bakteeri-infektio kasvoissa, joka on nyt vasta paranemassa, joten fiilikset eivät ole olleet erityisen riemukkaat. Mutta eteenpäin mennään, ehkäpä torstaina pääsisi vihdoinkin lääkärintarkastukseen kun nyt loman aikana ei tunnu onnistuvan...Apteekit ovat kätevästi lomalla vaikka kaikki muu onkin auki. Outo maa.
Tällaisten asioiden kanssa siis pähkäillään. Mutta nyt esittelen teille, mitä kaikkea outoa sitä voi tästä maasta löytää ostoskoriinsa – vuorossa on herkku- ja tuliaiskierros.
Namia
Tällaisten asioiden kanssa siis pähkäillään. Mutta nyt esittelen teille, mitä kaikkea outoa sitä voi tästä maasta löytää ostoskoriinsa – vuorossa on herkku- ja tuliaiskierros.
Namia
Kouluruokaa! Koko roskan hinta oli palttiarallaa 450 jeniä – erittäin täysi kipollinen raamen -nuudeleita lisukkeineen ja isohko kakkupala. Pelkästä raamenistakin tulisi jo täyteen, mutta pitihän sitä jälkiruokavalikoimaakin kokeilla... Täytyy sanoa, että Joshibissa on hyvät ruoat ja niillä pärjää aivan reippaasti keskipäivästä iltaan asti.
Tämä oudolta näyttävä leivonnainen on suklaaleipä. Taikinassa on suklaan maku ja väri ja runsaasti suklaamuruja. Oikein hyvää akuuttiin leivonnaisten puutokseen.
Tässä puolestaan on teille paikallista jäätelöä, makuna vihreä tee. Jäätelö on ihanan pehmeää jo suoraan pakastimesta ja vaikkakaan ei yltiömakeaa, maku on erinomainen. Vihreän teen makuista jäätelöä kannattaa kokeilla Japaniin tullessaan!
Samoin suosittelen tätä Joshibin omasta pikkupuodista ostettua vesimelonijäätelöä. Parasta mehujäätä, jota olen koskaan syönyt. Vesimelonin siemeninä ovat pikkuiset suklaapallot. Mmmm.
Lisää leipää, tällä kertaa kyseessä on rusinaleipä. Muistuttaa aika pitkälti tavallisen kauraleivän ja rusinapullan risteytystä, ja maistuu tietysti hyvältä.
Välillä vain herää kysymys, että eikö tässä maassa ole tavallista leipää lainkaan. :D Japanilaisten käsitys leivästä on vähän vinksallaan, mutta se suotakoon heille.
Ostoksia
Ollaanpa rehellisiä. Pidän shoppailusta, ja olisi suorastaan naurettavan sinisilmäistä olettaa, että minut voi lähettää toisella puolella maapalloa ilman, että käyttäisin osan rahoistani johonkin turhanpäiväiseen. Jos se yhtään lohduttaa, suurin osa rahoistani kuitenkin menee ruokaan; sajrakuvat ovat selvästi halvempia kuin pari tölkkiä maitoa.
Löysimme Machidasta second hand- liikkeen nimeltä Book Off. Myyvät siellä käytettynä mm. sarjakuvia, kirjoja, lehtiä ja musiikkia. Varsinainen paratiisi – ja helvetti. Sieltä on vaikeaa päästä pois ja vielä vaikeampi löytää mitään, sillä tavaraa on paljon ja jos et tiedä mitä haet, tulet kuluttamaan siellä monta epätoivoista tuntia. Ensimmäinen vierailuni Book Offissa johti sylilliseen kirjoja ja levyjä, joskin niille tuli hintaa vain vähän päälle 10 euroa, sillä käytetyistä sarjakuvista halvimmat maksavat vain säälittävät 105 jeniä, reippaasti alle euron. CD-levyjäkin saa 250 jenin hintaan.
Asianharrastajat tietävät mistä on kyse – yksi pokkari 90-luvun BL-mangaa ja uusin B-Boy lehti. Jälkimmäisen ostin kehnon päivän päätteeksi mielialaa nostamaan... 8D
Shoujomangaa! Ylhäällä vasemmalla Arina Tanemuran tuorein sarja Sakura-hime Kaden, pari pokkaria Sailor Moonia, ja loput Chiho Saitoun töitä. Päällimmäinen on kooste Shoujo Kakumei Utena tv-animen ensimmäisestä kaudesta, oikea harvinaisuus!
Lisää Chiho Saitouta vasemmalla, sarja on Kanon vuodelta 1996, ilmeisesti heti Utenan jälkeen ilmestynyt (päähahmo näyttää todella paljon Utenalta, hämäävää). Vieressä Kuroshitsujia ja Tsubasaa. Tsubasa oli minulle helpoin lukea japaniksi jostain syystä, luin koko pokkarin allepuolessa tunnissa ja tajusin ihmeen paljon. Sinänsä hassua, että CLAMPin sarjat eivät ole aina kovin helppotajuisia (kehittelevät omia sanoja ja kanjiyhdistelmiä, joita ei pysty kääntämään).
Ylävasemmalta lähtien: Sweetboxin albumi Adagio, joka löytyi tänään 250 jenillä Book Offista ja sisältää täyspitkät versiot FFX-2:ssa olleista 1000 Words- ja real Emotion -kappaleista. Sweetbox is love! Vieressä AI:n single Story, Koda Kumin albumi Best ~second session~ (erittäin herkullinen DVD:n sisältävä julkaisu).
Alavasemmalta: Tommy february6:n tuore kokoelmalevy DVD:n kera, Yuna Iton albumi Wish, jossa on myös DVD (ja musiikkivideo, jossa Yuna laulaa Celine Dionin kanssa!) sekä Hitomi Shimatanin vähän vanhempi albumi GATE -Scena III-.
Vaikea sanoa mikä näistä levyistä on suosikkini, mutta taidan kallistua Sweetboxiin. Siihen ainoaan ostamaani englanninkieliseen levyyn!
Ja lopuksi...
(rumpujen pärinää)
Huippuharvinainen Utenan ensimmäisen kauden soundtrack! Kyllä, koko 10 CD:n keräilyboksin hankinta on suunnitteilla, mutta tämä oli vielä jokin erikoispainos, jossa tuli kuvakirja mukana. Ei fania voi enempää hemmotella.
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Esittelykierros Joshibiin
Toinen kevyt postaus, ja koska en, yllätys, yllätys, jaksa kirjoittaa yhtikäs mitään, esittelen teille kuvien välityksellä kouluni, japaniksi 女子美術大学 eli Joshi Bijutsu Daigaku, lempinimeltään kotoisasti Joshibi.
Sisäänkäynnin edessä.
Tässä kuvassa näkyvä iso rakennus on koulun kirjasto, jonne allekirjoittaneella on nyt lainauskortti. Pitänee mennä penkomaan sen anteja tässä lähipäivinä~
Kampuksella on jopa oma kauppa, joka myy taidetarvikkeita ja myös pientä purtavaa ja juotavaa. Kiinnostuneille tiedoksi, niitä ihania Copic-tusseja saa myös täältä - 340 jenillä, eli vähän päälle kolmella eurolla. Kyllä, niitä isompia ja kalliimpia nimenomaan. Suomen hintataso alkaa ketuttaa tässä vaiheessa, vai kuinka? ;)
Hallway from Heaven! Tai sitten ei, mutta valkoista on. Tällä käytävällä on Mac-luokkia.
Näkymä ruokalaan päin.
Aivan koulun bussipysäkin vieressä matkalla pääporteille on ihana puistonäkymä, jota jumitun aina tuijottamaan kouluun mennessäni ja sieltä tullessani.
Näkymiä toisen kerroksen parvelta koulupäivän jälkeen noin puoli viideltä. Aurinko on jo painumassa mailleen!
Rakastan Joshibin piha-aluetta. Siitä jotenkin huokuu koko paikan idyllinen olemus ja tyttökoulumaisuus.
Ja päivän päätteeksi piristävä jonotuskokemus paikallisbussiin. "Asemalta" lähtee vain kaksi bussia, toinen Sagami-Oonoon ja toinen Kobuchiin, joten väärään bussiin on vaikea päätyä. Varsinkin kun ne lähtevät eri laitureilta.
Tämä raportti päättyy tähän, allekirjoittanut aikoopi nyt tutimaan. じゃ、これでおわり！
Sisäänkäynnin edessä.
Tässä kuvassa näkyvä iso rakennus on koulun kirjasto, jonne allekirjoittaneella on nyt lainauskortti. Pitänee mennä penkomaan sen anteja tässä lähipäivinä~
Kampuksella on jopa oma kauppa, joka myy taidetarvikkeita ja myös pientä purtavaa ja juotavaa. Kiinnostuneille tiedoksi, niitä ihania Copic-tusseja saa myös täältä - 340 jenillä, eli vähän päälle kolmella eurolla. Kyllä, niitä isompia ja kalliimpia nimenomaan. Suomen hintataso alkaa ketuttaa tässä vaiheessa, vai kuinka? ;)
Hallway from Heaven! Tai sitten ei, mutta valkoista on. Tällä käytävällä on Mac-luokkia.
Näkymä ruokalaan päin.
Aivan koulun bussipysäkin vieressä matkalla pääporteille on ihana puistonäkymä, jota jumitun aina tuijottamaan kouluun mennessäni ja sieltä tullessani.
Näkymiä toisen kerroksen parvelta koulupäivän jälkeen noin puoli viideltä. Aurinko on jo painumassa mailleen!
Rakastan Joshibin piha-aluetta. Siitä jotenkin huokuu koko paikan idyllinen olemus ja tyttökoulumaisuus.
Ja päivän päätteeksi piristävä jonotuskokemus paikallisbussiin. "Asemalta" lähtee vain kaksi bussia, toinen Sagami-Oonoon ja toinen Kobuchiin, joten väärään bussiin on vaikea päätyä. Varsinkin kun ne lähtevät eri laitureilta.
Tämä raportti päättyy tähän, allekirjoittanut aikoopi nyt tutimaan. じゃ、これでおわり！
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
